bigbrother.jpg

BB-Alex on hallitseva Mister Jyväskylä

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -taloon hetki sitten uutena asukkaana muuttanut hyvinkääläinen 19-vuotias BB-Alex on niittänyt menestystä komeuskilpailuissa. Hän on tällä hetkellä hallitseva Mister Jyväskylä ja lisäksi myös tämän vuoden Mr. Finland -kilpailun toinen perintöprinssi.

- Olin niin sanottu kaunis kasvo ja pääsin kolmanneksi. 19-vuotias ei voi vielä voittaa, mutta kolmas on ihan hyvä sijoitus, Alex perusteli sijoitustaan.

Esittelyssään Alex kertoi parin mallitoimiston ottaneen jo yhteyttä töiden merkeissä. Sosiaaliseksi, urheilulliseksi ja positiiviseksi itseään kuvaileva mies työskentelee nykyisin mallinuran sijaan kaupassa, jossa työskentelee myös hänen avovaimonsa Anu.

Tanssia harrastava Alex kertoi olleensa Seiskan bileristeilyllä yleisön suosikki. Harrastuksikseen hän mainitsee tanssin lisäksi autolla kruisailun ja pokerin pelaamisen kavereiden kanssa. Mies kertoi myös aikovansa asettua BB-talossa ryhmän johtajaksi. Ainakin ensimmäisen puolen tunnin jälkeen Johan pitää kuitenkin edelleen henkistä johtajan viittaa harteillaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.