Big Brother -talossa on parhaillaan käynnissä erotiikka-aiheinen teemailta. Erotiikkamessujen ja kosteiden jatkobileisen tiimellyksessä BB-Tuuli ja BB-Henna ottivat rajusti yhteen, kun Tuuli tuli mustasukkaiseksi Terosta. Anniinan ilta sujui kuitenkin hieman paremmissa merkeissä.
BB-Anniina kutsuttiin hieman ennen kello kahta aamuyöllä päiväkirjahuoneeseen ja sieltä tullessaan hänellä oli iloista kerrottavaa Johanille. Jo pitkään yhdessä nukkunut “pari” pääsi nimittäin viettämään yhteisen yön BB-talon yläkerran sviittiin.
- Johan mennäänks yläkertaan, Anniina vinkkasi miehelle, joka oli heti mukana.
Sviittiin päästyään heitä odotti hieman tavanomaista parempi tarjoilu. Anniinaa ja Johania varten sängylle oli nimittäin siroteltu ruusun terälehdillä sydämenmuotoinen kuvio. Heille oli varattu myös runsaasti erilaisia liukasteita, hierontaöljyjä ja vartalomaalia.
Parin suunnatessa yläkertaan erityisesti Anna ja Henna jäivät katselemaan kateellisina perään. Anna yritti tehdä nimittäin illan aikana useampaankin otteeseen läheistä tuttavuutta Johanin kanssa ja neitokainen muiden muassa istui Johanin sylissä porealtaassa. Myös Henna ihmetteli ääneen, että miksi Johan juuri pääsi yläkertaan.
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja. » Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta. » Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa. » Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea. » Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena. » Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää