Idols-diilistä kieltäytynyt Saara sai levytyssopimuksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelainen Saara Markkula kieltäytyi allekirjoittamasta Idolsin alkukarsintojen jälkeen hänelle tarjottua sopimuspaperia ja jätti leikin kesken. Nyt nuori neito on löytänyt toisen väylän päästä julkaisemaan musiikkiaan ja esiintymään yleisölle.

Hän on juuri solminut levytyssopimuksen Hype Recordsin kanssa. Yhtiö tunnetaan myös Saaran veljen bändin levy-yhtiönä. Larry Love alias Lauri Markkula on Saaran veli ja Negative-bändin kitaristi.

- Sillä, että Saara on Larryn sisko ja Negative levyttää Hypelle, ei ole merkitystä Saaran sopimuksen kannalta. Saara vakuutti meidät omalla vahvalla materiaalillaan, jota hän lähetti yhtiöllemme, kertoi Hype Recordsin toimitusjohtaja Kari Penttinen.

Hylkäämänsä Idols-sopimuksen sisällöstä Saara oli aiemmin vaitonainen.

- Karsinnoista jatkoon selviytyneiden eteen lyötiin sellainen sopimuspaperi, jota minä en suostunut allekirjoittamaan. Vaitiolovelvollisuus estää minua puhumasta asiasta tarkemmin, mutta ehdot olivat sen kaltaisia, etten voinut sitoutua niihin, Saara kertoi taannoin Aamulehdelle.

Saara Markkulan debyyttisinkkua on lupa odottaa alkuvuodesta 2009. Markkula on yhtiön ensimmäinen naisartisti ja häneen tullaan satsaamaan niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Arvostelussa Setä Tamu : Jos sä joskus päädyt Berliiniin

Viihdeuutiset · Stara.fi
setatamu_jossajoskuspaadytberliiniin

Vaasalainen suomihiphopin veteraani Setä Tamu on ollut mukana monissa hiteissä, joista tuorein on kevään aikana kovasti soitettu Yön polte -kolmikon Tyttö sinä olet meritähti yhdessä Kuningas Pähkinän ja Stigin kanssa. Soolomateriaalia Tamulta on odotettu pitkään, ja nyt fanien toiveet ovat viimein täyttyneet.

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.