Popstars ja Idols -laulukilpailujen sekä karaoken suosion kasvu toi jokunen vuosi sitten mukanaan kotikaraoken mahdollistavat pelikonsolit ja niiden pelit. PlayStationin SingStar on pitänyt tätä markkinaa tähän saakka suvereenisti hallussaan, mutta nyt Microsoft yrittää haukata siivua Xbox 360 -konsolille julkaistulla uudella Lips-pelillään.
Pelin perusidea on sama kuin SingStarissa, eli mukana tulee kaksi mikrofonia ja varsinainen peli. Pelissä pisteitä jaetaan tuttuun tapaan laulun perusteella. Lastenkutsuilla tai kotibileissä Lips on varmasti menestys. Pelissä on useita erilaisia pelimuotoja, joiden ansiosta perinteiseen laulamiseen saadaan tarvittaessa tavallista enemmän jännitystä.
Hauska lisä pelikokemukseen ovat pelin langattomat mikrofonit, jotka toimivat liiketunnistimien ansiosta samalla myös esimerkiksi lyömäsoittimina tai vaikkapa tamburiinina. Vilkkuvilla värivaloilla varustetut mikrofonit ovat myös mukavan näköisiä, mutta niissä – tai oikeastaan niiden tekniikassa – piilee samalla myös pelin akilleen kantapää.
Siinä missä kilpailija SingStar käyttää langallisia mikrofoneja, on Lips pitäytynyt langattomassa käyttäjäkokemuksessa huolimatta tekniikan puutteellisuudesta. Laulussa ja soittimissa on nimittäin langattomuuden takia niin merkittävä viive, että se häiritsee sekä laulamista että pisteiden keräämistä. Tässä tapauksessa pelattavuus on uhrattu pelattavuutta langattomuuden alttarilla. Konsolin omalla peliohjaimella soitinten ajoitus toimii selvästi paremmin, joten ongelma vaikuttaa olevan mikrofonien tekniikassa.
Pelin kappalevalinnat ovat varsin osuvia, sillä mukana on 40 enemmän tai vähemmän tuttua kappaletta eri vuosikymmeniltä, mutta tarjonta painottuu turhan selvästi yli 30 vuotiaiden pop-hitteihin. Laadukas hittiparaati takaa sen, että jokaiselle löytyy kuitenkin jokin kappale laulettavaksi. Mukana ei ikävä kyllä ole kuitenkaan yhtään suomenkielistä kappaletta. Lips voi käyttää lisäksi myös pelaajan omaa musiikkia, joten valinnanvaraa riittää varmasti.
Kiitosta peli ansaitsee erityisesti siitä, että mukana on kappaleiden alkuperäiset musiikkivideot. Mikrofonin viive vie kuitenkin pelikokemuksesta parhaan terän. Siitä syystä pelikokemuksen ero kilpailijaan on merkittävä.
Pisteet 3/5
Uutisoimme viime kuussa, kuinka eräs britannialainen nainen kertoi seksiaddiktiostaan televisiossa. Crystal Warren nimittäin kertoi jääneensä koukkuun seksiin jo 15-vuotiaana ja sen jälkeen neitokainen on kaatanut sänkyynsä yli 1.000 seksikumppania.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy lukuisia tarinoita verenhimoisista hirviöistä, mutta suurin osa niistä on saatu selitettyä joko tieteen keinoin tai ne ovat paljastuneet huijauksiksi. Viime vuosina ympäri maailmaa on aiheuttanut kuitenkin kauhua verenhimoinen hirviö, El Chupacabra.
» Lue lisää
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia.
» Lue lisää
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa.
» Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua.
» Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana.
» Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut.
» Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia.
» Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan.
» Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla.
» Lue lisää