Pohjalaiset hurjapäät, eli Duudsonit, teloivat itseään useaan otteeseen ohjelmansa kolmannen tuotantokauden kuvauksissa. Viime keväänä tapahtuneessa onnettomuudessa uhrina oli Jarppi, joka oli tekemässä vaarallista temppua räjäytettävän kerrostalon katolla.
Benji-köyteen kiinnitetty Duudson-Jarppi oli seisomassa kerrostalon katolla, kun talo räjäytettiin maan tasalle. Temppu ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä köysi antoi periksi odotettua enemmän ja siksi Jarppi sai räjähdyksessä päähänsä raskaan rakennuselementin, MTV3:n Viihdeuutiset kertoi.
Mies selvisi hengenvaarallisesta tilanteesta kuitenkin muutamalla luunmurtumalla ja aivotärähdyksellä. Epäonnistunut temppu nähdään tulevan tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa. Duudsoneiden Jukka Hilden kertoi Staralle, että uudet jaksot nähtään yli 40 maassa, kuten esimerkiksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Ranskassa.
Myös Jukka loukkaantui heti kuvausten alussa, kun hän mursi kätensä temppua kuvatessaan.
- Meillä oli kaksi sellaista kymmenenmetristä paalua keskellä peltoa. Niissä oli benji-käydet, jotka oli minussa kiinni. Mönkijällä ajettiin niin pitkään kun pystyttiin ja sitten päästettiin irti, Duudson-Jukka kertoi Staran videohaastattelussa.
- Mun piti mennä silleen poing poing poing, mut siellä takana olikin tynnyreitä. Menin siitä selkä edellä siitä läpi ja siten kun mä tulin pää edellä takaisin, niin siinä oli vielä yksi läjä tynnyreitä. Tulin siihen käsi edellä ja krots, käsi murtui.
Katso haastattelu Staran NettiTV:stä tästä!
Äskettäin sadoille miljoonille televisiokatsojille MTV-gaalassa esiintyneet hurjapäät suuntaavat ensi viikon lopulla Australiaan, jossa he kiertävät viikon ajan yhdessä Dirty Sanchez -ryhmän kanssa. Duudsonit nauttivat kengurumaassa nykyisin suurta suosiota.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää