Call Of Duty : World At War (PC)

01.12.2008, 20:00 · Kategoria:Pelit

Maailman parhaaksi sotapeliksi usein aivan aiheestakin luonnehdittu Call Of Duty -pelisarja saa nyt jatkoa World At War -osasta. Suosikkisarjan kovasti odotettu uusin peli ei kuitenkaan onnistu lunastamaan tai ylittämään ennakko-odotuksia edeltäjiensä tavoin.

Siinä missä lähes täydelliseksi kehuttu Call Of Duty 4 : Modern Warfare oli upea ja sopivasti uudistettu pelikokemus mainion tarinan kera, onnistuu seuraaja World At War vain toistamaan aikaisempien versioidensa tunnelmia. Peli sijoittuu jälleen kerran toiseen maailmansotaan, joka on tahkottu läpi eri pelien myötä jo monet kerrat. Lähtökohta on siis perin tylsä, mutta mukaan on onneksi saatu jotain uuttakin, kuten esimerkiksi monipuoliset taistelut japanilaisia vastaan. Mukana on myös tehtäviä muiden muassa liekinheittäjänä ja tankin ohjaksissa.

Pelin kohtausten käsikirjoittamiseen olisi voinut käyttää hieman enemmän aikaa ja mielikuvitusta. Nyt pelaaja aloittaa urakkansa aivan liian usein samalla tavalla – uhrina. Positiivista tunnelmaa luo 24-sarjan Kiefer Sutherlandin kertojanääni, joka on tässä genressä uskottavuudessaan vailla vertaa. Muutenkin kiitosta tulee juuri äänimaailmasta. Myös pelin tekoäly on edelleen huippukunnossa.

Pelin grafiikka on aavistuksen aikaisempaa näyttävämpää, mutta ero ei ole merkittävä. Mukana on nyt myös uusia ongelmia, joita ei edellisessä pelissä ollut. Esimerkiksi pieni puska, kivi tai maassa makaava puunrunko pysäyttää etenemisen yllättäviin paikkoihin ja vihollisen luodit löytävät puskaan jumiutuneen kohteensa helposti. Testissä ollut PC-versio pyöri sulavasti kaikissa kohtauksissa ja latausajat olivat lyhyet, joten tekninen puoli toimii mainiosti.

Call Of Duty : World At War vaikuttaa olevan väliversio sarjan seuraavaa todella positiivista yllätystä odotellessa. Toivottavasti sellainen on jo työpöydällä. Jatkoa odotellessa tämän pelin tahkoo läpi ihan mielellään, mutta ilmaan jää lopulta kysymys, olikohan tässä nyt mitään todella uutta? Joka tapauksessa pelikokemus on positiivinen, joten tämä peli kannattaa kyllä toivoa pukinkonttiin.

Pisteet 3/5

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (12 viestiä)

d___b kirjoitti 01.12.2008 klo 21:03

Harmillista sinänsä, että CoD 4:n modernin sodankäynnin jälkeen palattiin taas Maailmansodan tunnelmiin. Pelihän on oikein hyvä, siitä ei pääse irti, mutta olisivat vain jatkaneet tuolla nykyaikaisemmalla polulla.
Kuitenkin erityskiitoksen saa pelissä liekinheitin, joka on eräs suosikkiaseistani peleissä. Oikein mukava uudistus. Kentät oli välillä sen verran kinkkisiä, ettei välillä meinannut huomata puussa maleksivia vihuja, mutta niitäkin alkoi löytymään pikkusen totuttelun jälkeen. Erittäin hyvä grafiikkahan pelissä on, kuten CoD 4-pelimoottori jo näyttikin. Saa silmät kirkkaaksi ja adrenaliin jyskäämään, mikäs sen parempaa. Itse olen välillä verrannut Call of Dutya toiseen suosikkisarjaani, Battlefieldiin. Hyvä, että Activision mennyt samaa reittiä ja tehnyt futuristista jatko-osaa. Parempi näin ja hyväähän siitä tuli.

Zei kirjoitti 01.12.2008 klo 21:21

No, itse olen kieli pitkälle odotellut juuri WWII:n sijoittuvia pelejä, joten tämä on ERITTÄIN tervetullutta. Ei pelien kehitysjatkumo tarvitse olla sitä, että aloitetaan vanhasta ja päädytään tulevaisuuteen. Itselläni menee ainakin mielenkiinto, jos päädytään räiskimään jollain tuntemattomalla Halon kalustolla vanhan kunnon Tommygunin sijaan :)

Marko kirjoitti 02.12.2008 klo 10:47

Nörtit herätkää. varmaan olisitte kieli poskessa liekinheittimenne kanssa jos oikeasti joutuisitte sotaan. Käsittämätöntä tällainen sodan hehkutus viihdemielessä kun ei tajua kuinka kauheaa oikea sota edes on.

d___b kirjoitti 02.12.2008 klo 18:58

“Nörtit herätkää. varmaan olisitte kieli poskessa liekinheittimenne kanssa jos oikeasti joutuisitte sotaan. Käsittämätöntä tällainen sodan hehkutus viihdemielessä kun ei tajua kuinka kauheaa oikea sota edes on.”

Kukaan nyt oikeata sotaa ihaillutkaan tässä. Se vaan on niin hienon oloista virtuaalisesti käytyä, pistää adrenaliinin jylläämään. Mutta Marko saa toki vapaasti jatkaa toki sitä pasianssin peluuta.

Tähänkö on tultu? kirjoitti 05.12.2008 klo 18:43

Mitähän pelejä sitä on porukka taas pelannut, jos CoD4 tai WaW on tuntunut hyvältä, saati sitten loistavalta… Pelithän ovat olleet huonointa sontaa koko CoD-sarjassa. Olihan CoD4 ihan virkistävää vaihtelua toisaalta, mutta se mitä tehtiin tekniikassa oikein, piilotettiin olemattomaan pelikokemukseen. Yksinpeli kyllä oli passeli, mutta moninpeli oli yksi tylsimmistä CoD-sarjassa. Helpotettua, yksinkertaisettua, tasapaksua kuraa edellisten osien veteraaneille. Kivoja ideita ehkä, mutta tälläiseen peliin ne eivät istuneet, eivätkä istu edelleenkään. WaW:sta tulee ennemmin mieleen Wolfenstein-pelisarjan jatko-osa kuin CoD-sarjalainen. Alas on vajottu, vaikkeivat ne Wolfenstein-pelit huonoja ole olleet, mutta CoD-sarja EI OLE Wolfenstein.

Ehkä se on nykyään niin, että se parempi grafiikka on automaattisesti myös parempi peli, vaikka itse pelin runko olisi puhkiraiskattua konsoli kuraa, josta ei PC:lla irtoa mitään hienoa. Aseethan ovat moninpelissä tosiaan erittäin kivoja ja järkeviä…. Kyllähän walther-pistooli oli tehokkaampi kuin MG42 tahi FG42, eiköstä? Tietenkin myös aseen varustaminen kiikarilla lisää tehoa, kuten kivääreissä käy. 20 pojoa lisää tehoa kiikarilla varustettuna. Tietysti aseissahan ei ole rekyyliä olemassakaan, joten MG42:lla on kiva ammuskella seisaalteen pitkällekkin matkalle.

Ja entä ne äänet… voi herra isä, jeesus ja mooses… eihän ne edes kuulosta aseilta. Pari kertaa tuli mielikuva mikrossa pyörivästä popcorn pussista kun pistoolilla ammuskeli, eikä kyllä muutkaan aseet juuri vakuuttaneet. Ei näin, ei todellakaan näin….

Edelleen parhaat CoD-sarjan pelit olivat vCoD ja CoD:UO, eikä parempia taida tarvita edes toivoa, saati odottaa. Vaikka vCoD ja CoD:UO ovatkin teknisesti vajavaisia nykyaikana, mutta nykyaikaistettuna ne pyyhisivät uusilla osilla lattiaa. Pitäisi kehittäjät saada heräämään, että askel taaksepäin olisi nykyiseltään oikeasti askel eteenpäin. Kehitys on hyvästä, jos se tehdään oikeaan suuntaan, eikä aleta korjaamaan sitä mikä EI OLE rikki.

Serttu kirjoitti 05.12.2008 klo 18:46

Mielestäni ainoa kunnon Call of Duty peli on edelleenkin
Call of Duty – United Offensive
..
Tämä on mielipiteeni ja varmaankin moni muukin on samaa mieltä asiasta, vaikka kyseessä on neljä vuotta vanha julkaisu se edelleenkin kiehtoo näitä “cod uransa” sillä aloittaneita.
Nuorempi ikäpolvi näkyy aikalailla siirtyvän pelien eri versioiden mukana eteenpäin, mutta “vanhat papat” jaksaa vielä pelata UO.ta
ja kyseisestä pelistä löytyy online-palvelimiakin vielä ihan kiitettävästi.

Tapaillaa peleillä FinnCod RY.n palvelimilla
lähiaikoina varmaankin julkaistaan WAW serverikin.

/Serttu

d___b kirjoitti 07.12.2008 klo 23:05

Serttu, oon kyllä aikapitkälti samaa mieltä sun kanssa. Itselläni Call of Dutyn moninpelit on järkyttävästi jätetty väliin kahden uusimman version kohdalla, kun ne eivät mielestäni ole niin hyviä moninpeleinä mitä aiemmat. Eniten tullut mätkittyä CoD 2-peliä sarjasta, ehkäpä siksi että tankit ym oli vähentyneet servuilta ja uudet kentät olivat mahtavia. Yksinpelinä tosin CoD 4 on mielestäni parhaimmasta päästä Call of Duty-sarjaa ajatellen.

-.-” kirjoitti 22.12.2008 klo 14:56

Call Of Duty 4 on tosi hyvä peli.. saan sen joululahjaks.. oon pelannu demoa

QA kirjoitti 08.01.2009 klo 15:52

2 Maailmansota on kyl jo ikävän monta kertaa tahkottu läpi, ehkä voisivat EDES siirtyä kylmään sotaan.
– eiköhän Vietnamin sodasta tai Afganistanin sodasta jotain….

– Tai sitten kuvitteellista 3. maailmansotaa…

pelit kirjoitti 10.01.2009 klo 21:04

Testasin Wii versiota kaverilal ja kyllä tuo aika toimiva peli oli ja loistavat tunnelma. En osa toki suhteuttaa tuota sarjan muihin tuotoksiin, kun ei ole tullut pelattua kuin alkuperäistä (PC:llä). On muuten ihan eri asia pelata PC:llä kun Wii:n “pyssyllä” näitä :)

ololoo kirjoitti 12.03.2009 klo 11:08

Mitä porukka täällä itkee että United Offensive olisi sarjan paras peli.. Onhan se toki hyvä, mutta ei CoD2 tai CoD4 tasoa.

henkiloinen kirjoitti 19.08.2009 klo 14:11

Mielestäni tämä peli on oikein viihdyttävä, ei mitään mullistavaa, muttei mitään järkyttävää pettymystäkään. Välillä kun ihmiset valittavat siitä miten jotkut ikivanhat CoD1 ja CoD:UO ovat niiiiiin täydellisiä niin ihmetyttää että miksi heidän pitää sitä julistaa? Tietenkään nämä eivät varmasti ole yhtä \\

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Lindsay Lohan jätti rintaliivit kotiin – katso kuvat

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.42 sekunnissa.