peteparkkonen.jpg

Idols: Pete Parkkonen lauloi löysät pois

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Parhaillaan menossa on tämän vuoden Idols-kilpailun toiseksi viimeinen finaalilähetys. Tänä iltana selviää kuka sijoittuu kisassa kolmanneksi ja ketkä kaksi ovat mukana ensi viikon finaalissa. Illan esitykset aloitti komeasti Pete Parkkonen.

Tämän finaalin teemana on “Idolien idolit”. Pete Parkkonen oli valinnut ensimmäiseksi kappaleekseen Lenny Kravitzin kappaleen A Long And Sad Goodbye. Esitys sujui todella hienosti ja Pete Parkkonen lunasti varmoin ottein hänelle asetetut suuret odotukset. Peten esityksen perusteella kenellään ei ole tässä vaiheessa varaa löysäilyyn, sillä kilpailun taso on todella kova.

Toisena esiintynyt Koop Arponen lauloi lapsuuden idolinsa Elvis Presleyn kappaleen If I Can Dream. Karismaattisen laulajan esitys sujui sekin hienosti, mutta ainakin yleisön reaktioiden perusteella Pete Parkkonen veti pidemmän korren potin näiden kahden-finalistimiehen välillä.

Tänään laulamassa on toki vielä myös Anna Puustjärvi. Hänen tämän illan ensimmäinen kilpailukappaleensa on Annan teiniaikojen suurin idoli Eddie Vedder. Kaikki laulajat esittävät kaksi kappaletta, joten myös Pete Parkkonen ja Koop Arponen pääsevät vielä toistamiseen lavalle.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Hups! Cheerleader potkaisi itseään päähän – katso video

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Cheerleaderit ovat mukana otteluissa nostattamassa sekä joukkueiden että katsojien tunnelmaa. Vauhdikkaissa esityksissä nähdään yleensä muun muuassa näyttäviä temppuja, hyppyjä ja jalannostoja. Nyt verkossa on julkaistu videopätkä, jossa eräs cheerleader-tyttö saa kovan tällin päähänsä.

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.