akon.jpg

Akon väittää kehittäneensä uuden hiphop-trendin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu hiphop-artisti ja tuottaja Akon on ottanut kunnian nykyään vallalla olevan uuden hiphop-trendin kehittämisestä. Kyseessä on aikaisempaa laulavampi ja melodisempi tyyli, jota on kuultu erityisesti Kanye Westin uusimmilla albumeilla.

Uudella 808s & Heartbreak -levyllään Kanye West käyttää aikaisempaa enemmän laulua, jonka hän on ajanut levylle laulua korjaavan Auto Tune -ohjelman kautta. Nyt Akon on ilmoittautunut MTV-kanavan haastattelussa tämän tyylilajin kehittäjäksi yhdessä ystävänsä T-Painin kanssa.

- Olen ylpeä siitä tosiseikasta, että he tekevät sitä (rap-artistit laulavat). Musiikki vaihtuu joka vuosi ja olen iloinen siitä, että ihmiset ovat innoissaan siitä mitä me olemme jo aiemmin tehneet. Ajattelen sitä kunnianosoituksena tyylillemme, Akon totesi.

Senegalissa syntynyt Akon, oikealta nimeltään Allaune Thiam, tuli tunnetuksi vuonna 2004 kappaleillaan Locked Up ja Lonely. Sittemmin hän on tehnyt useita hittejä, joista tunnetuimpia ovat Smack That, Don’t Matter ja I Wanna Love You. Omien kappaleidensa lisäksi hän on tuottanut lukuisten artistien, kuten muiden muassa Brick & Lacen, Leona Lewisin ja Gwen Stefanin musiikkia ja vieraillut kymmenissä muiden artistien kappaleissa. Hän oli mukana tuottamassa myös Lady GaGan dancehittiä Just Dance.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Hups! Cheerleader potkaisi itseään päähän – katso video

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Cheerleaderit ovat mukana otteluissa nostattamassa sekä joukkueiden että katsojien tunnelmaa. Vauhdikkaissa esityksissä nähdään yleensä muun muuassa näyttäviä temppuja, hyppyjä ja jalannostoja. Nyt verkossa on julkaistu videopätkä, jossa eräs cheerleader-tyttö saa kovan tällin päähänsä.

facebook.jpg

Facebookin arvo romahti – 10 miljardia taivaan tuuliin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook listautui viime viikolla New Yorkin pörssiin ja Suomessa saakka sijoittajat innostuivat merkkitapauksesta. Erään nettivälittäjän mukaan joka viides sen suomalaisista asiakkaista oli kiinnostunut sijoittamaan yhtiöön. Lopulta Facebookin arvoksi muodostuikin huimat 100 miljardia dollaria.