Kahdesti Grammy-palkittu ja moninkertaisesti platinaa myynyt amerikkalainen laulaja Pink julkaisi viidennen studioalbuminsa viime lokakuussa. Funhouse -albumi on nyt ylittänyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavan 10.000 myydyn kappaleen määrän.
Albumin kaksi ensimmäistä sinkkulohkaisua, So What ja Sober, ovat olleet radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. Tähän päivään mennessä Pinkin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 22 miljoonaa kappaletta.
Vuonna 2000 julkaistun debyyttialbumin jälkeen Pink, oikealta nimeltään Alecia Moore, on hurmannut yleisön laulajana ja lauluntekijänä. Pennsylvaniasta kotoisin oleva tähti on kerännyt laajan kuulijakunnan mielikuvituksellisella sekä riskejä kaihtamattomalla tyylillään.
Pink kertoo uusimman levynsä olevan hänelle kaikkein henkilökohtaisin. Hän ei ole kaihtanut kertoa julkisuudessa kipeästä avioerosta motocross-tähti Carey Hartista. Albumin kappaleet kertovat laulajattaren suhteesta rakkauteen, niin siihen kuuluviin pettymyksiin kuin ilon hetkiin.
Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa. » Lue lisää
Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla. » Lue lisää
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään. » Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa. » Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia. » Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä. » Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä. » Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta. » Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen. » Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta. » Lue lisää