Juhannuksena 18. – 20. kesäkuuta Porissa järjestettävän RMJ Party Camp -festivaalin esiintyjiä on nyt julkaistu. Tapahtumassa nähdään yhteensä 70 artistia kuudella bilealueella. Tapahtuma luottaa kotimaisiin esiintyjiin.
Lavoille nousevat juhannuksena muiden muassa Nightwish, Eppu Normaali, Tehosekoitin, Apulanta, Yö, Pete Parkkonen, Maija Vilkkumaa, Agents, Tuomari Nurmio, Popeda, Maj Karma, Paula Koivuniemi, Matti Nykänen ja monet muut.
Raumalla vuosina 1999-2007 Suomen ykkösbileiksi kasvanut ja sittemmin Poriin muuttanut juhla on tullut vuosien saatossa tunnetuksi useista bilealueistaan. Jälleen tänä kesänä juhla erottuu perinteisistä rockfestivaaleista erilaisilla tapahtuma-areenoillaan, jotka on somistettu eri teemojen mukaisesti.
RMJ Party Camp, eli leppoisasti bailuleiri, tarkoittaa monipuolista juhlahumua jokaiseen makuun. Päälavan lisäksi Porissa biletetään Euroopan suurimmassa ulkoilmadiskossa Mecanossa. Lisäksi alueella on indielava Kino Camp, raplava Kool Stage sekä aiemmilta RMJ:n vuosilta tuttu Dance Factory. Alueelle pystytetään jälleen myös perinteiset juhannustanssit, joka palvelee myös varttuneempaa bileväkeä.
- Halusimme palauttaa Suomen suurimman juhannusjuhlan perusarvojen äärelle, joten artistikattaus koostuu kovista kotimaisista, sillä onhan juhannus nimenomaan suomalainen juhla. RMJ Party Camp on juhannuskarnevaali, ei mikään jäykkä rockfestivaali. Juuri tämän takia rakennamme useita erilaisia bilealuita, jotta jokaiselle löytyy jotakin, festivaalin johtoon palannut Riku Räsänen sanoo.
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia.
» Lue lisää
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja.
» Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta.
» Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa.
» Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea.
» Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena.
» Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria.
» Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää