Omaperäisestä popista tunnettu The Crash -yhtye lopettaa toimintansa ja kiertää viimeisen kerran Suomea jäähyväiskiertueellaan keväällä ja kesällä.
Kansainväliseksi kulttibändiksi nousseen The Crashin lopettamispäätökseen on vaikuttanut erityisesti bändin keulahahmon Teemu Brunilan keskittyminen musiikin tekemiseen muille artisteille. Lisäksi muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet bändin jatkamisesta liian vaikeaa.
- Tämä on verrattavissa joulukuusen ulos viemiseen: se on haikeaa, mutta välttämätöntä. Hetki tuntuu nyt oikealta ja arvokkaalta, koska kaikki neulaset eivät ole varisseet ja latva vihertää vielä toiveikkaana. Olemme kiitollisia näistä hienoista vuosista ja huikeista kokemuksista, Brunila kertoo.
- Syvin kumarrus kuuluu faneille, jotka ovat vuodesta toiseen tukeneet meitä. Onneksi meidän fanit ovat viisaita, kauniita ja kaukokatseisia, joten he varmasti ymmärtävät, että joskus täytyy päästää irti yhdestä unelmasta, jotta voisi tarttua toiseen.
The Crash aloittaa jäähyväiskiertueensa tiistaina 12. toukokuuta Mikkelistä esiintyen samalla viikolla klubikeikoilla Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi bändi nähdään lavalla Provinssirockissa ja juhannuksen Himos Festivalilla ennen vihoviimeistä The Crash -keikkaa Ruisrockissa sunnuntaina 5. heinäkuuta. Kaikkien klubikeikkojen ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina 6. huhtikuuta.
Alunperin jo vuonna 1991 perustettu The Crash ehti julkaista menestyksekkään uransa aikana neljä studioalbumia Comfort Deluxe, Wildlife, Melodrama ja Pony Ride sekä kokoelmalevyn Selected Songs 1999-2005. Yhtye on kiertänyt 20 maassa, myynyt Suomessa useammalla levyllään kultaa ja neuvotellut levytyssopimuksen muiden muassa Yhdysvaltoihin.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää