Viihdeuutiset petshopboys

Pet Shop Boys konsertoi heinäkuussa Helsingissä

15.04.2009, 17:00 · Kategoria:Viihdeuutiset

Konemusiikin kiistattomiin pioneereihin lukeutuva Pet Shop Boys saapuu Suomeen heinäkuussa ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen. Neil Tennantin ja Chris Lowen esiintyvät Helsingin Jäähallissa torstaina 2. heinäkuuta.

Duon tuorein levy Yes julkaistiin maaliskuun lopussa ja se on kerännyt ylistäviä arvioita ympäri maailmaa. Levyltä lohkaistu comeback-single Love etc on yhtyeen pitkän uran 48. singlejulkaisu. Pet Shop Boys palkittiin vastikään myös Brit Awardilla sarjassa Outstanding Contribution To Music. Palkintoa pidetään Brittein saarten arvostetuimpana.

Pet Shop Boys aloitti uransa jo vuonna 1981 kun Neil Tennant ja Chris Lowe tapasivat sattumalta elektroniikkakaupassa Lontoon Kings Roadilla. Sittemmin kaksikko on tehnyt pitkän listan hittibiisejä, joista mainittakoon muiden muassa West End Girls, It’s A Sin, Domino Dancing, Suburbia ja Always On My Mind. Pet Shop Boys on myynyt yli 50 miljoonaa albumia ja noussut neljä kertaa brittien sinkkulistan ykköseksi.

Pet Shop Boys on esiintynyt Suomessa vain kahdesti aikaisemmin – vuonna 1991 Helsingin Jäähallissa ja vuonna 1997 Turun Ruisrockissa. Yhtyeen heinäkuun Suomen keikka on osa laajaa Euroopan. Stara tapasi Pet Shop Boys -duon pari vuotta sitten Lontoossa. Lue haastattelu tästä.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Venäjältä löytyi huikea Spiderman-poika – henkeäsalpaava video

Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla.


Televisiotähti sairastui syöpään: “Aion taistella vastaan”

Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua.


Isä varasti 40.000 dollaria tyttärensä tililtä – halusi ostaa lava-auton

Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.


Beyoncen pikkusisko on kuuma kaunotar – katso kuvat

Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.


Luonnoton Playboy-povipommi kuvattiin Hollywoodin yössä

Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.


Potter-tähti paljasti: Seksiä fanien kanssa!

Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.


Lindsay Lohan ei juuri rintojaan peitellyt – katso kuvat

Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.


Näin kävi tavikselle F1-auton ohjaamossa – G-voimat veivät voiton

Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.


Yllätyskäänne: The Voice of Finlandiin neljä uutta tähtineuvonantajaa

Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa.


Rakastuneet pässi ja peura naimisiin – katso kuvat intiimistä suhteesta

Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.