Viihdeuutiset britneyspears

Oops, Britney Spears oksensi kesken keikkansa!

23.04.2009, 20:55 · Kategoria:Viihdeuutiset

Parhaillaan Yhdysvalloissa Circus-kiertueellaan oleva Britney Spears on joutunut turnellaan muutamiin varsin noloihin tilanteisiin kiroillen ja päästäen suustaan rivouksia. Nyt suusta on kuitenkin tullut jotain hieman kiinteämpää.

Britney Spearsin kerrotaan nimittäin oksentaneen kesken keikkansa. Konserttinsa aikana huonovointiseksi itsensä tuntenut supertähti poistui yhtäkkiä lavalta ja suuntasi oksentamaan lavan taakse, The Mirror uutisoi. Rankat tanssikoreografiat ovat Spearsille vaikea pala.

- Koreografia on mieletön. Se on niin nopea että se ottaa kyllä veronsa hänestä. Touch Of My Hand -kappaleessa on eräs liike, jossa kaksi miestä roikkuu katosta ja roikottaa häntä ylösalaisin. Se on hänelle todella vaikeaa, lähde kertoi lehdelle.

Koreografia muistuttaa siis aika ajoin jopa huvipuiston laitteita, joten ei ihme, että liikkeet tekevät tähden huonovointiseksi. Lehden mukaan oksennus ei ollut edes ensimmäinen. Spears on ollut raskaalla kiertueellaan jo kuuden viikon ajan.

- Hän pyörii joinain iltoina jopa viiden minuutin ajan. Veri pakkautuu päähän ja liikkeiden jälkeen hän valittaa huimausta ja huonovointisuutta. Muutaman kerran hän on juossut lavalta oksentamaan. Se ei ole kaunis näky.

Lue myös nämä

Lukijoiden kommentit (11 viestiä)

~Misty~ 23.04.2009 22:33

Vee-ittuaks sitte tekevät niin vaikeita koreografioita! Ai niin, peittääkseen ton lyylin olemattoman laulutaidon…sori!

Staras 24.04.2009 01:13

Misty, mistä sinä mitään asiasta tiedät.. kade.

Ja Britney parka.
Miks Stara kirjottaa aina “Oops”.. mitäs ihmeellistä siinä on, JOS sattuu tulemaan paha olo. “Nyt suusta on kuitenkin tullut jotain hieman kiinteämpää.” – ei sitten järkevämmin voitu sanoa tuota lausetta. VOI KAMALAA jos joku oksentaa. Heti uutisoimaan.

oops.. 24.04.2009 05:00

selvä syömishäiriö. oksentamalla pysyy timmissä.

jaskalaa 24.04.2009 07:48

k-fed TAI JOKU MUU, on pistäny uuden tulokkaan tulemaan. siinä se, hyvä syy selittää koreografioita…ehkä, ehkä ei.

Pas2 24.04.2009 08:21

Heroiini laittaa oksettamaan…

No siinäpä varsinainen 24.04.2009 08:37

Taidat olla ihan lääkelaitoksen asiantuntija. “Heroiini laittaa oksentamaan” Hah!

MarieW 24.04.2009 08:38

teillä on muuten harvinaisen tyhmät jutut :–D

Vierailijah 24.04.2009 09:07

Pakko kai sitä koreografian olla mahdollisimman näyttävä, koska Brutney EI OSAA LAULAA.

suvi 24.04.2009 10:09

missäköhän keikalla näin on tapahtunut?

Iam. 24.04.2009 23:19

Vierailijah opettele kirjoittamaan. Brutney. ja britney on mahtava laulaja ja ihminen.

hpp_ 25.04.2009 12:41

miks kaikki väittää et britney ei osaa laulaa? musta se on ihan huippua et tollanen ihminen kun britney pystyy tanssimaan ja laulamaan yhtä aikaa, ja nyt jos sattuu olemaan vähän vaikeempaa koreokrafiaa nii ihmmekös se on jos laatta lentää. laitetaan joku teistä pyörimään 5 minuutiks roikkumaan pääalaspäin nii nähään kestättekö sen jälkeen vielä laulamista saati sitten tanssia. hyvät ihmiset britney on mahtava! laulaja sekä tanssija, parempi ainaki ku te britneyn haukkujat.

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Matrix-tähden 19-vuotias teinitytär tekee hardcore-pornoa!

America Pie -kaunotar vilautti paljasta alapäätään ympäripäissään – katso K18-kuvat

Antti Tuisku vähensi vaatteitaan turkulaisyleisön edessä

Kohuttu teinipoppari taas vähissä vaatteissa lavalla – katso kuvat

Niko Saarinen paljasti: Söin koiranruokaa!

Wow, tämä kaunotar kehrää futistähti-Ronaldon sängyssä – katso kuvat

IL testasi: Operaattorivapaa iPhone 4 ja Saunalahti toimivin yhdistelmä

Larissa Riquelme alushoususillaan

Disney myi Miramax-leffayhtiönsä 660 miljoonalla dollarilla

Poptähti MIKA tänään Suomessa

Hiphop-tähden vaimo makasi alastomana keittiön pöydällä – katso kuvat

Ukkosmyrsky keskeytti Klamydian keikan: “Omassa päässä savusi”

Tenniskaunotar Anna Kournikova bikineissä käänsi katseet – katso kuva

Adrianan uikkareissa muhkea kaula-aukko – katso kuvat

Anna Abreun keikalla yllätysvieras – katso kuvat

American Idol menetti suosikkituomarinsa

50 Cent päätti karmean laihduttamisensa – katso kuvat

Leffatähti myönsi homosuhteen: “Tottakai olen kokeillut!”

BB-Niko nakuilee blogissaan – katso kuva

14-vuotias teinimalli bikinikuvistaan: “Isä oli huolissaan”

Kohuero hämmentää: Petsku ei jättänytkään Viiviä?

Katie Price mainosti kirjaansa pursuavilla rinnoillaan – katso kuvat

Nicole Kidman ei alastonta vartaloaan piilottele – katso kuvat

Tiger Woodsin rakastajatar sekoilee koko rahan edestä

Mel Gibsonin “vaimonhakkauksella” onkin silminnäkijä

Antti Tuiskulta uusi levy lokakuussa

Paris Hilton seksikkäänä bikinimallina Ibizalla – katso kuvat

Tämä suomalaishitti niittää menestystä Etelä-Koreassa – kuuntele!

Uskomaton läpimurto: Suomalaiskappale listaykkösenä Etelä-Koreassa!

Suomen X Factor -voittaja palasi katusoittajaksi

Uusimmat artikkelit

Facebookissa nyt

Stara Gallup

Hyväksytkö että radiojuontajat laulavat soittamiensa kappaleiden päälle?
Katso tulokset

Netti-TV

Tilaa uutiskirje

Starassa viisi vuotta sitten

Ei artikkeleita.

Plan My Room -blogi

Haastattelut


Elokuva-arvostelut

Chaos Tube -blogi

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.44 sekunnissa.