Tsekkoslovakiassa syntynyt supermalli Petra Nemcova on menestyksekkäällä urallaan poseerannut usein seksikkäissä kuvissa lehtien sivuilla. Nyt hänet nähdään kuitenkin sananmukaisesti uransa viileimmissä kuvissa.
Petra Nemcova poseeraa DT-lehden seuraavan numeron sivuilla alastomana. Tyylikkäiden kuvien teemana on jää, sillä supermalli on asetettu poseeraamaan ilman vaatteita valtavien jääkuutioiden keskelle ja päälle. Katso kuvat tästä.
Nykyisin La Senza -alusvaatemerkin mallina toimiva 29-vuotias Nemcova nousi malliuransa lisäksi julkisuuteen selvittyään täpärästi Kaakkois-Aasian tsunamista kolme vuotta sitten. Miehensä Simon Atleen kanssa Khao Lakissa kuvausmatkalla ollut Petra mursi onnettomuudessa vain lantionsa, mutta Atlee hukkui ja hänet löydettiin vasta reilun vuoden kuluttua kaukaa Sumatralta.
Tsunamikokemuksensa jälkeen Petra Nemcova on tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä ja erityisesti nuorisotyötä. Nykyisin supermalli juontaa myös A Model Life -nimistä televisio-ohjelmaa. Alkuvuodesta Petra poseerasi muiden supermallien kanssa Sports Illustrated -lehden maineikkaassa uimapukunumerossa.
Pitkään ja hartaasti kypsytelty, mustaa huumoria viljelevä suomalainen tieteiselokuva Iron Sky on viimein valmis. Katalien kuunatsien uhosta ja tuhosta kertova eepos sai maailmanensi-iltansa Berlinale-elokuvafestivaaleilla, ja tänään elokuvan traileri on lopulta julkaistu verkossa. » Lue lisää
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla. » Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää