Keski-Euroopassa mainiosti menestynyt suomalaisyhtye Sunrise Avenue julkaisee pian toisen studiolevynsä. Stara kuunteli levyn ennakkoon. Popgasm-albumi jatkaa soundillisesti pääosin yhtyeen esikoisen tutuilla linjoilla, mutta tarjoaa kuitenkin selvästi monipuolisemman kattauksen. Nyt mukaan on otettu yllättävän rohkeita vetoja, jotka ovatkin onnistuneet hienosti.
Levyn aloitusraita Dream Like A Child tuo kertosäkeensä skittaosuuksissa mieleen Duran Duranin taannoisen Ordinary World -hitin, mutta muuten biisi kulkee omia tyylikkään eteerisiä polkujaan. Ensimmäinen singlelohkaisu The Whole Story kuuluu levyn parhaimmistoon ja erityisesti biisin kertosäkeen upea melodia tarttuu kertalaakista. Levyn rohkein raita on kuitenkin 6-0, joka tarjoilee sinfoniaorkesterimaisen lähestymistavan jousien muodossa. Toki myös Birds And Bees yllättää jenkkityylisellä poprockilla á la Blink 182 ja kumppanit.
Levyn paras raita on kuitenkin kaunis slovariraita Welcome To My Life, jonka lyriikat ovat kaiken lisäksi suoraan Samu Haberin elämästä. Ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen tunnelmointi, jonka soundit on lisäksi jätetty sopivan raffeiksi. Not Again tarjoaa koukkua, joka tarttuukin kohtalaisesti. Monk Bayn taustalla vilahtava kasarisyntikka on oivallinen ratkaisu, joka tuo muutenkin hienoon biisiin oman lisänsä. Kasariklangia on hieman myös My Girl Is Mine -kappaleen fraseerauksessa ja tyylissä.
Mikään levy ei ole täynnä hittejä, ja myös Popgasm sisältää muutamia peruspop-raitoja, jotka jäävät vielä kaipaamaan jotain ratkaisevaa. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin hieno ja yllättävän monipuolinen kooste mahdollisia tulevia hittiraitoja.
Pisteet 4/5
HUOM! Kuuntele kuinka yhtyeen keulahahmo Samu Haber kertoo omin sanoin Popgasm-levyn ja sen kappaleiden tekemisestä Staran haastattelussa. Haastattelut löydät kolmessa osassa tästä: Osa 1, Osa 2 ja Osa 3.
Kerroimme taannoin, että vahvistamattomien tietojen mukaan poptähti Madonna olisi tulossa jälleen ensi kesänä konsertoimaan Suomeen. Nyt julkisuuteen ilmeisesti vahingossa vuotaneen uuden alustavan keikkakalenterin mukaan hän esiintyisi Helsingissä 12. elokuuta. » Lue lisää
Suositussa Youtube-palvelussa katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot, joilla onkin jo satoja miljoonia katsojia. Nyt verkossa naurattaa eräiden kaksosten rytmikäs pomppuhetki kantrimusiikin tahtiin. » Lue lisää
Poptähti Rihanna yllätti viime viikolla monet faninsa vaihtamalla hiustensa värin tummasta vaaleaksi. Neitokainen on saanut muodonmuutoksestaan pääasiassa kehuja, ja nyt hän on esitellyt sen tulosta Länsi-Hollywoodin yöelämässä. » Lue lisää
Poikkeuksellisen kylmät säät ovat saaneet aikaan sen, että Etelä-Euroopassa on satanut monin paikoin lunta ensimmäisen kerran jopa kymmeniin vuosiin. Lumipeitteen saaneessa Roomassa lunta tuli viimeksi 27 vuotta sitten. Nyt myös Korsikan lomasaari Välimeressä on muuttunut valkoiseksi. » Lue lisää
Näyttelijäpariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Hollywoodin unelmaparin maineen saaneet tähdet ovat tehneet pitkään työtä muun muuassa hyväntekeväisyyden parissa. Äskettäin Brangelina kuvattiin Golden Globe -palkintogaalassa. » Lue lisää
Ikimuistoiset hääjuhlat järjestetään yleensä esimerkiksi erilaisissa vuokrattavissa juhlapaikoissa kuten kartanoissa tai vaikkapa seurakuntataloissa. Nyt eräs malesialainen pariskunta on massasta poiketen päättänyt järjestää hääjuhlansa hieman erikoisessa paikassa. » Lue lisää
Elokuvamaailma menetti äskettäin veteraaninäyttelijä Ian Aberbrombien, joka menehtyi 77-vuotiaana sydänkohtaukseen. Nyt elokuvamaailma on menettänyt kaksi ohjaajaansa, sillä pitkän uran elokuvien parissa tehneiden Mike deGruyn ja Andrew Wightin uutisoitiin kuolleen lento-onnettomuudessa. » Lue lisää
Youtube-palvelun katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot. Esimerkiksi taaperoiden erikoistaitoja esittelevät videot ovat keränneet jo satoja miljoonia katsojia ympäri maailman. » Lue lisää
Vuonna 2010 kesällä Suomessa järkytti Porvoon McDonald’s -pikaruokaketjun autokaistalla tapahtunut surmanäytelmä, jossa 41-vuotias mies tappoi kolme ihmistä riidan päätteeksi. Nyt Yhdysvalloissa poliisi joutui puuttumaan autokaistalla kiehuneisiin tunteisiin. » Lue lisää
Miljoonat ihmiset löytävät päivittäin itselleen seuraa internetistä, sillä 90-luvulla alkunsa saaneen nettideittailun suosio on viime vuosina vain noussut. Nyt suosiossa on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu, sillä nettideittailu on jo toiseksi yleisin tapa löytää kumppani. » Lue lisää