Laulaja Cassien varastetut kuvat olivatkin pornoa – nyt jo netissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme kuluneella viikolla kuinka laulaja Cassie Ventura on joutunut omien sanojensa mukaan hakkeroinnin kohteeksi, kun häntä esittäviä nakukuvia päätyi alkuviikosta internetiin. Nyt verkkoon on päätynyt selvästi rajumpi uusi kuva.

Alunperin verkossa julkaistiin kaksi kuvaa, joissa laulaja nähtiin sängyllä yläosattomissa. Tuolloin artisti ei vielä tuntunut ottavan asiaa kovinkaan pahalla, mistä syystä hänen epäiltiin jopa itse vuotaneen omat kuvansa verkkoon markkinointimielessä.

– Näyttää siltä, että joku on hakkeroinut tietokoneeni… Se on todella ilkeää. Älkää esittäkö, että ette ole muka nähneet rintoja aiemmin, Cassie kirjoitti Twitter-blogissaan.

Tänään internetiin on kuitenkin päätynyt ilmeisesti samasta lähteestä peräisin oleva kuva, jossa laulajatähti nähdään kokonaan alastomana asennossa, jota käytetään lähinnä pornolehtien sivuilla. Uuden kuvan myötä epäilyt tähden omasta tempauksesta ovat kuivuneet kokoon ja nyt ihmetellään kuka kuvat on saanut haltuunsa ja julkaissut verkossa. Sensuroitu versio kuvasta löytyy tästä.

22-vuotias Cassie on tullut Yhdysvalloissa tunnetuksi laulu-uransa lisäksi myös mallina, näyttelijänä ja tanssijana. Hänen tunnetuin kappaleensa on vuonna 2006 julkaistu Me & U. Hänen omaa nimeään kantava esikoisalbumi julkaistiin samana vuonna ja on myynyt noin 320.000 kappaletta.