Poptähti Michael Jackson ilmoitti taannoin tekevänsä Lontoon suurella 02 Arenalla massiivisen 50 konsertin sarjan, joka alkaa ensi kesänä ja kestää noin vuoden verran aina seuraavaan kesään saakka. Nyt koko jättimäinen konserttisarja on vaarassa.
Amerikkalainen tuotantoyhtiö All Good Entertainment Inc on nostamassa oikeusjutun, jolla se yrittää estää keikkojen toteutumisen. Yhtiön mukaan sen ja Jackon välinen aikaisempi sopimus estää esiintymiset Lontoossa. All Goodin sopimus on sen mukaan allekirjoitettu viime marraskuussa Jacksonin manageri Frank DeLeon kanssa.
Sopimuksen mukaan Michael Jackson saa esiintyä heinäkuuhun 2010 saakka vain veljiensä ja siskonsa Janetin muodostaman Jackson 5 -yhtyeensä riveissä. Yhtiön osakkaan Patrick Alloccon mukaan Michael ei voi tehdä muita konsertteja sopimuksen ollessa voimassa.
Tuotantoyhtiö lähetti Jacksonille uhkavaatimuksen asiassa maaliskuussa, mutta siihen ei vastattu, joten yhtiö nosti oikeusjutun. Yhtiö on sopinut poptähdelle konsertin Texasiin 3. heinäkuuta. Se on tarkoitus lähettää maksullisena internetissä ja konsertti voisi tuottaa Michaelille arviolta noin 30 miljoonan dollarin tulot, MSNBC uutisoi.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta. » Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. » Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta. » Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa. » Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme. » Lue lisää