Idol-kisan Bikini Girl näyttäytyi uusien rintojensa kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

American Idol -ohjelman myötä oman viisitoistaminuuttisensa julkisuudessa taannoin saanut Katrina Darrell, eli tutummin Bikini Girl, pysyttelee edelleen sitkeästi julkisuuden valokeilassa. Taannoin silikonirinnat ottanut puolijulkkis teki eilen yllätysvierailun Idol-ohjelman finaaliin.

Aiemmin Darrell ei selviytynyt laulukilpailussa kovinkaan hyvin, mutta finaalijaksossa hän sai silti palkinnon. Bikini Girl palkittiin nimittäin uudella Paras asenne -palkinnolla. Pystiä noutaessaan neitokainen oli luonnollisesti jälleen bikiniasussa esittelemässä uusia aikaisempaa muhkeampia muotojaan. Katso kuva tästä.

- Ajattelin kysäistä sinulta että mitä uutta, mutta taidankin jo tietää, Idol-juontaja Ryan Seacrest totesi katsellen Darrellin rintavarustusta.

Kertomansa mukaan Katrinaa on pyydetty alastonkuviin jo useampiinkin lehtiin, mutta ainakaan vielä häntä ei ole nähty lehtien sivuilla ilman bikinejä. Äskettäin Darrell löysi myös rahastuskeinon, sillä hän ryhtyi myymään itseään monien muiden julkkisten tavoin.

Myyminen ei kuitenkaan liity prostituutioon, sillä Bikini Girl kauppaa itseään vierailemaan erilaisiin juhliin ja muihin tilaisuuksiin. Bikiniasuun sonnustautuneen neitokaisen saa vierailemaan vaikkapa syntymäpäivillä tai ravintolan avajaisissa 10.000 dollarilla.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

taylorswift.jpg

Supertähti suree kuollutta sotilasta: “En tule koskaan unohtamaan sinua”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Supersuosittu kantrilaulajatar Taylor Swift yllätti äskettäin kuolemansairaan faninsa pyytämällä tätä kavaljeerikseen The Academy of Country Music –palkintogaalaan. Leukemiaa sairastava teinipoika sai taannoin laulajatähden huomion Facebook-ryhmällään, jossa hän toivoi pääsevänsä Taylor Swiftin kanssa koulunsa päätöstanssiaisiin.