Viihdeuutiset angelinajolie

Angelina Jolie löysi uuden näyttelijämiehen?

28.05.2009, 19:30 · Kategoria:Viihdeuutiset

Hollywoodin seuratuimpiin pariskuntiin lukeutuvat Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat olleet jo kuukausien ajan sitkeiden erohuhujen kohteena. Väitteiden mukaan heidän suhteensa olisi kivillä ja molemmat eläisivät nykyisin täysin omaa elämäänsä.

Angelina Jolie on nähty viime aikoina Salt-elokuvansa kuvauspaikalla varsin läheisissä tunnelmissa vastanäyttelijänsä Liev Schreiberin kanssa. Brad viettää nykyisin sinkkuelämää yhtäviensä kanssa ja Angelina viettää kuvauksissa myös vapaa-aikansa Lievin seurassa, brittiläinen NOW-lehti kertoi.

Lehden mukaan Schreiberin kanssa jo vuosia sitten ystävystynyt Angelina valitsi itse miehen vastanäyttelijäkseen. Liev Schreiber seurustelee tahollaan edelleen näyttelijä Naomi Wattsin kanssa, mutta heidänkin suhteensa on kerrottu olleen kivillä jo pitkään. Molemmat ovat siis parisuhteissaan samanlaisessa tilanteessa.

Jolien ja Schreiber ei ainakaan vielä tiedetä olevan intiimissä suhteessa, mutta kuvauspaikalta kantautuneiden tietojen mukaan he ovat toisilleen selvästi läheisiä. Viimeinen niitti Angelinan ja Bradin suhteeseen saatiin, kun Angelina sai taannoin tietää Bradin tavanneen salaa ex-vaimoaan Jennifer Anistonia.

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (4 viestiä)

Enminäainakaan kirjoitti 28.05.2009 klo 19:53

Onpa ihme että on suhteet kivillä kun nussivat tuolla haliwuudissa ristiin miten sattuu ja suhteet/liitot kestävät suunnilleen sinne seuraavan vastanäyttelijän kuvioihin tuloon asti..

jaskalaa kirjoitti 28.05.2009 klo 20:36

…eikös brangelina lisäänny tässä kohta?

zunzet kirjoitti 28.05.2009 klo 20:37

Ja tämän jutun lähde taitaa olla Seiskaan verrattavissa oleva lehti Jenkeissä. Kuinkahan monta kertaa Brad ja Angiekin olisivat eronneet, jos kaikkia humpuukkilehtiä ym. olisi uskominen?

jaskalaa kirjoitti 29.05.2009 klo 07:37

…eikös brangelina lisäänny tässä kohta?

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Kohuväite: Paris Hilton salakuljettaa huumeita vaginassaan

BB-Ksenia katuu rintojensa paljastamista: “Arvaa onko voittajafiilis”

Seksikkäimmän popkaunottaren kuumimmat bikinikuvat koosteena – katso

Supersuosittu Pendulum joulukuussa Suomeen

Teinitähti kuormittaa Twitteriä huimasti

Big Brotheriin saadaan jälleen uutta väkeä

BB-Petri tyrmistytti: Piti eläinrääkkäystä hauskana!

26-vuotias Miss Universum kuumissa alusvaatekuvissa – katso kuvat

Jennifer Lopez hakee avustajaa – pitkää päivää nälkäpalkalla

Tätä Katy Perry pelkää sängyssä

BB-Ninon tarina tyrmistytti: “Ettekö ole ennen homopornoa nähneet?”

FC Hakan rästit päätyivät protestilistalle

BB-Henna aiheutti juovuspäissään pahennusta

Rihanna alastomana pellolla singlensä kannessa – katso kuva

BB: Naiset purskahtivat itkuun ulkona – miehille poreallasbileet

Realitytähden silikonirinnat pilalla – katso kuvat

Kireä lateksiasu nosti Katy Perryn rinnat pääosaan – katso kuvat

Tässä ovat Kuorosodan uudet joukkueenjohtajat

Maalivahdin uskomaton maali hämmentää – katso miten kävi

Wow, Potter-kaunotar Emma Watson tuoreissa mallikuvissa – katso kuvat

Tuomari haukkui realitytähden oikeudessa: “Wannabe-Lindsay!”

BB-Paul Janista: “Isommat tissit kuin kellään!”

Conan O’Brien veti pidemmän korren – Jay Lenon katsojaluvut romahtivat!

Heidin jättirinnat ovat kaukana luomusta – katso kuvat

Seiska: BB-Henna oli raskaana!

Paris Hilton esitteli bikinikroppansa – katso kuvat

BB-Mari ilman paitaa – vain teipinpalat rintojensa peittona – katso

Britneyn alapää vilahti – turvamies haastoi oikeuteen

BB-Habib: “Missä on Lappi? Asuuko siellä ketään?”

Jessica Simpson paisui entisestään – katso uudet kuvat

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kuka BB-miehistä sopisi Marille parhaiten?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.45 sekunnissa.