mpokora.jpg

Ranskalainen poptähti M. Pokora huomenna Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Ranskan Popstars-kisan voittanut ja viimeisimmällä albumillaan yli puoli miljoonaa levyä myynyt tähtiartisti M. Pokora saapuu huomenna keskiviikkona ensimmäiselle Suomen-kiertueelleen. Kiertue kattaa klubikeikat Tampereella, Lahdessa sekä Jyväskylässä.

M. Pokora valloitti viime vuonna radioaallot amerikkalaisen huipputuottajan Timbalandin kanssa yhteistyössä tekemällään maailmanlaajuisella hitillä Dangerous. Suomessa hän on vieraillut aiemmin promootiovierailun merkeissä, mutta nyt alkava kiertue on tavalliselle kuulijalle ensimmäinen mahdollisuus nähdä vasta 22-vuotias supertähti elävänä klubikeikoilla.

- Viime vierailuni oli erittäin onnistunut ja odotan innolla esiintymisiä klubeilla, lähellä yleisöä. Muistan vieläkin kuinka yllätyin Suomessa naisten suuresta määrästä keikoilla, M. Pokora naurahtaa.

Matt Pokora onkin saanut suurta huomiota maassamme kivuten sekä single- että albumilistoille ja radioiden soitetuimpien kappaleiden Top 50 -listalle. Pokora on nähty myös suurilla estradeilla, esimerkiksi NRJ Music Awardsissa. Suomeen M. Pokora saapuu maamme suosituimman kuukausittaisen r&b-klubin Club Deluxen kutsumana.

Club Deluxe esittää: M. Pokora Finland Tour 2009

Ke 3.6. Jyväskylä, Kharma
To 4.6. Tampere, Love Hotel
Pe 5.6. Lahti, Love Hotel

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

taylorswift.jpg

Supertähti suree kuollutta sotilasta: “En tule koskaan unohtamaan sinua”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Supersuosittu kantrilaulajatar Taylor Swift yllätti äskettäin kuolemansairaan faninsa pyytämällä tätä kavaljeerikseen The Academy of Country Music –palkintogaalaan. Leukemiaa sairastava teinipoika sai taannoin laulajatähden huomion Facebook-ryhmällään, jossa hän toivoi pääsevänsä Taylor Swiftin kanssa koulunsa päätöstanssiaisiin.