Viikonloppuna järjestetty RMJ Party Camp -juhannusfestivaali keräsi Porin Kirjurinluotoon tänä vuonna odotettua vähemmän juhlijoita. Festivaalin 45.000 kävijän tavoitteesta jäätiin merkittävästi, kun sateiden kyllästämälle festarialueelle saapui lopulta vain 36.000 juhlijaa.
Odotukset olivat kuitenkin korkealla vielä lauantai-iltapäivällä sateiden tauottua.
- Odotamme, että tämän illan Eppu Normaali saa porilaiset liikkeelle ja että iltalippuja myydään todella paljon, tapahtuman tiedottaja Tommi Räsänen kertoi lauantaina Staralle.
Sade hillitsi juhannuksen viettoa myös Porissa, joten festarikansan tunteet pysyivät viileämpinä kuin normaalisti. Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin ja ensiavun tarvitsijoita oli viime vuotta vähemmän. Viranomaisilla tehtäviä riitti tavalliseen tapaan.
Kulissien takana kuitenkin tapahtui, kun erityisesti hiphop-musiikkiin keskittynyt Kool Stage -lava oli viranomaisten tiiviissä tarkkailussa. Siviiliasuisten ja virkapukuisten poliisien lisäksi lavan backstage-alueella tarkastuksia tehtiin myös huumekoiran avustuksella.
Staran saamien tietojen mukaan poliisit hakivat lauantaina iltapäivällä backstage-alueelta Eepi Bollocx -nimisen ryhmän, jonka oli määrä esiintyä iltapäivällä Kool Stage -lavalla. Yhtyeen jäsenet otettiin kuitenkin viranomaisten suojiin jo ennen esiintymistään, joten festarikeikka jäi tällä kertaa väliin.
Räsänen ei vielä voinut vahvistaa asiaa Staralle, mutta hän oli tietoinen, että jotain poliisitutkintaa asian tiimoilta on tehty ja että asia on ilmeisesti etenemässä jatkotutkimuksiin.
Parkourissa on tarkoitus edetä urbaanissa kaupunkiympäristössä mahdollisimman näyttävästi muun muuassa hyppien ja esteitä hyväksikäyttäen. Nyt eräs venäläispoika hämmästyttää uhkarohkeilla toimillaan nettivideolla.
» Lue lisää
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua.
» Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta.
» Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin.
» Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä.
» Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään.
» Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville.
» Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta.
» Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa.
» Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä.
» Lue lisää