Uutisoimme aiemmin tänään kuinka julkkisbloggaaja Perez Hilton kertoi Twitter-blogissaan joutuneensa The Black Eyed Peas -tähti Will.i.amin ja tämän turvamiesten pahoinpitelemäksi Torontossa järjestetyissä julkkisjuhlissa.
Oman kertomuksensa mukaan Perez Hilton hakattiin Much Music Awards -tapahtuman jatkoilla verille ja hän pyysi bloginsa kautta poliiseja paikalle sikäläiseen hotelliin. Nyt tapauksen toinenkin osapuoli, Will.i.am, on kertonut oman versionsa tapahtumista videoblogissaan.
- Menimme jatkobileisiin, jossa Fergie lähestyi Perez Hiltonia ja kysyi häneltä “Hei onko sinulla jokin ongelma kanssani?” Siihen Perez vastasi että “Ei ole, mutta en pidä levystäsi”. Se oli ihan cool. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, Will.i.am kertoi videollaan ja vihjasi keskustelun menneen sen jälkeen asiattomaksi.
- Perez loukkasi Fergien tunteita. On eri asia kertoa mielipiteensä tai vetää överiksi haukkuen toista ilman mitään syytä. Erityisesti kun toinen tulee paikalle nöyränä. En edes tiedä millä oikeudella kaveri voi on olla noin töykeä.
- Näin Perezin myöhemmin illalla jatkobileissä ja menin hänen luokseen. Pyysin ettei hän olisi niin töykeä yhtyettämme kohtaan verkkosivustollaan. Hän sanoi ettei arvosta minua, mutta minä sanoin arvostavani häntä, koska sellaiseksi äitini minut kasvatti. Sitten poistuin ja hän tuli perääni.
Tämän jälkeen Perez Hilton nimitteli Will.i.amia, jonka fanit raivostuivat siitä. The Black Eyed Peas -tähden mukaan tilanne riistäytyi pian käsistä. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan tapahtumia kerrannut, joten väitettyyn verenvuodatukseen johtanut pahoinpitely jäi vielä hämärän peittoon.
- Siinä kaikki mitä minulla on tänään sanottavana. Tänään oli hyvä ilta, mutta se loppui tavallaan hullusti. Lähden tästä Lontooseen. Rauhaa, Will.i.am kommentoi.
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja.
» Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta.
» Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa.
» Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea.
» Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena.
» Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria.
» Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.
» Lue lisää