Poptähti Lady Gaga palasi viikonloppuna julkisuuteen parin viikon loman jälkeen. Much Music Awards -tapahtumassa edustanut superjulkkis oli tuttuun tapaansa sonnustautunut viikonlopun aikana toinen toistaan erikoisempiin asuihin.
Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Joanne Angelina Germanotta, on tullut tutuksi parilla jättihitillään, mutta pelkästään ne eivät olet tehneet hänestä maailmanlaajuista tähteä. Ihmeellisillä esiintymisillä ja erityisesti esiintymisasuilla on nimittäin ollut vähintäänkin saman verran osuutta huimiin palstamillimetreihin.
Tapahtuman järjestäneen Much Music -musiikkikanavan haastattelussa Lady Gaga kertoikin itse tekevänsä kaikkensa, jotta hänen elämänsä olisi yhtä näyttävää show’ta.
- Kaikki mitä näette minun tekevän on jotenkin saanut osansa visioistani, jotka syntyvät tällaisen elämäni johdosta. Elän ja hengitän taidetta jokaisena päivänä. Pidän itseäni performanssitaitelijana. Aina kun näette minut, se on performanssi. Kun nukun, se on performanssi, Lady Gaga kertoi.
Suositussa Pelinaiset-televisiosarjassa taannoin Bruno Milligania näytellyt Ben Richards on esiintynyt viime aikoina enemmän teatterin puolella kuin elokuvien parissa. Richards kiinnitettiin taannoin tähdittämään Peter Pan -teatteriesitystä, jossa näyttelijäkomistus esitti Kapteeni Koukkua. » Lue lisää
Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita, jotka ovat esimerkiksi vilunkipelillä saaneet itselleen huimia summia rahaa. Nyt Yhdysvaltojen Floridassa syytetään erästä perheenisää törkeästä varkaudesta. » Lue lisää
Beyonce Knowlesin pikkusisko Solange Knowles on tehnyt musiikkiuraa jo muutaman vuoden ajan. Taannoin ura joutui kuitenkin katkolle, kun Solange sai potkut levy-yhtiöstään. Laulaja ei ollut enää levy-yhtiön makuun, koska hänen albuminsa Sol-Angel And The Hadley St. Dreams ei yltänyt odotettuihin myyntilukuihin. » Lue lisää
Julkisuuteen vuotaneen kotipornovideonsa merkeissä otsikoissa taannoin ollut näyttelijä ja Playboy-malli Shauna Sand on malliesimerkki siitä mitä liialliset kauneusleikkaukset voivat saada aikaan. Hänen ulkomuodossaan ei nimittäin ole juuri lainkaan luomua jäljellä. » Lue lisää
Suosittujen Harry Potter -elokuvien saaga sai taannoin näyttävän loppunsa, kun sarjan viimeinen elokuva Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: osa 2 sai ensi-iltansa. Sittemmin elokuvien päätähti Daniel Radcliffe on puhunut julkisuudessa avoimesti taannoisesta päihdehuuruisesta elämästään. » Lue lisää
Julkkistähti Lindsay Lohan poseerasi äskettäin alastomana maineikkaan Playboy-miestenlehden kannessa ja sisäsivuilla. Hänen tiedetään saaneen mallikeikastaan miljoonan dollarin palkkion. Lehti menikin kauppojen hyllyiltä kuin kuumille kiville. » Lue lisää
Autourheilun kuninkuusluokan Formula 1 -sarjan autoissa kuljettajat joutuvat suurten G-voimien kohteeksi auton kiihdyttäessä, jarruttaessa ja jopa mutkissa. Ammattilaiset onnistuvat pitämään päänsä kutakuinkin suorassa raskaasta kypärästään huolimatta. » Lue lisää
Suomen versio kansainvälisestä The Voice -kykyohjelmasta on edennyt uuteen vaiheeseen, kun kaksintaistelut alkavat perjantaina 10. helmikuuta. Samalla mukaan on tullut neljän ohjelmasta tutun tuomarin avuksi neljä uutta tähtineuvonantajaa. » Lue lisää
Juhla- ja merkkipäivät ovat suosittuja pariskuntien keskuudessa esimerkiksi kihlauksen tai hääjuhlan merkeissä. Nyt Kiinan Yunnan-eläintarhassa on saatu todistaa eläinten välinen rakkaustarina, joka tulee saamaan onnellisen loppunsa ystävänpäivänä. » Lue lisää
Suomessa tuli aiemmin tänä vuonna ilmi tapaus, jossa eräs varkautelaisnainen jäi kiinni poikkeuksellisesta varkaudesta. Nainen oli nimittäin piilottanut hameensa alle 14 kahvipakettia, öljykannuja ja kasapäin ruoka-aineksia sekä makeisia. » Lue lisää