Näyttelijä Anna Faris on noussut viime kuukausina seuratuimpien Hollywood-tähtien joukkoon ja nykyisin hänen kuvansa ovat haluttuja myös aikakauslehtien sivuille. Alkuvuodesta hänen rintavarustuksensa koon alituista muuttumista ihmeteltiin viihdelehdissä saakka.
Nyt Anna Faris poseeraa tuoreissa bikinikuvissa, sillä juuri naimisiin mennyt näyttelijäkaunotar viettää parhaillaan kuherruskuukauttaan Mauilla tuoreen aviomiehensä Chris Prattin kanssa. Viikonloppuna nuori pari iloitsi avioliitostaan ja lomastaan saaren lämpimissä vesissä. Anna oli pukeutunut valkoisiin bikineihin ja Chris puolestaan isänmaallisesti Yhdysvaltojen lipun väreissä hehkuneisiin shortseihin. Katso kuvat tästä.
32-vuotias laulaja-näyttelijä Anna Kay Faris on näytellyt urallaan muiden muassa Lost In Translation ja Scary Movie -elokuvissa. Läpimurtonsa Anna teki kuitenkin vuonna 1999 elokuvassa Lovers Lane. Hän on pysytellyt vuosien ajan Hollywoodin b-sarjassa, eikä kaunotarta ole juuri lehtien palstoilla nähty. Taannoin Faris kuitenkin kasvatti kuppikokoaan huomattavasti, minkä jälkeen hänen kuvansa alkoivat kiinnostaa aivan uudella tavalla myös lehdistöä.
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia. » Lue lisää
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja. » Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta. » Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa. » Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea. » Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena. » Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää