Viihdeuutiset angelinajolie

Brad Pitt pokasi parhaiten palkatut naistähdet

02.07.2009, 22:00 · Kategoria:Viihdeuutiset

Arvostettu talouslehti Forbes on jälleen listannut Hollywoodin parhaiten palkatut naistähdet. Listan kärjessä komeilee monista menestysrooleistaan tuttu Angelina Jolie.

Listan kakkosena on Frendit-sarjasta alunperin tunnetuksi tullut Jennifer Aniston. Angelina Jolie on Brad Pittin nykyinen naisystävä ja Jennifer Aniston entinen, joten komistus voisi halutessaan kehuskella pokanneensa kaksi parhaiten palkattua Hollywood-tähteä.

Jolie tienasi vuoden aikana 27 miljoonaa dollaria, kun Aniston jäi hänestä parin miljoonan päähän 25 miljoonan tuloillaan. Angelinan saldoa kasvattivat viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana esimerkiksi elokuvat Wanted ja Salt. Jennifer teki puolestaan elokuvat Marley & Me ja The Baster. Lisäksi Aniston saa edelleen esityskorvauksia myös Frendit-sarjastaan.

Kolmanneksi eniten vuoden aikana tienasi Meryl Streep, neljänneksi Sarah Jessica Parker ja viidentenä listalla oli Cameron Diaz. Tulotietoihin sisältyvät elokuvaroolien lisäksi myös tulot erilaisista sponsorisopimuksista ja nimikkotuotteista.

Lukijoiden kommentit (1 viesti)

joo 03.07.2009 10:14

kyllä se vain on niin että naaras valitsee kumppaninsa, urokset seuraa vierestä

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

© Copyright 2003 - 2009 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 0.66 sekunnissa.


Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Hosted by

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi. Muu materiaali postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com

Mediatiedot

Stara-aikakauslehti

Stara-aikakauslehti lähetetään ilman eri veloitusta S-iltaravintoloiden FunCard -kanta-asiakkaille heidän antamaansa osoitteeseen. Rekisteriä ylläpitää SOK MaRa -ketjuohjaus. Osoitteen- muutokset ja rekisteriseloste löytyvät FunCard -verkkosivustolta osoitteessa www.funcard.fi.