Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä tapahtumana pidettävä Blockfest-kaupunkifestivaali on saanut oletettua aiemmin varmistettua kaikki artistinsa. Tampereella 21. – 22. elokuuta nähdään estradilla tähtivieraita niin Yhdysvalloista kuin Ruotsistakin sekä kaikki suomalaiset hiphop-musiikin huiput, yhteensä lähes kolmekymmentä esiintyjää.
Perjantain pääesiintyjä, Queensistä lähtöisin oleva Capone-N-Noreaga saa seurakseen muiden muassa Euroviisukarsinnoissakin nähdyn Signmarkin, Steen1:n, Sauruksen, Ruudolfin ja 3rd Rail Specialin. Blockfest pyrkii joka vuosi tarjoamaan myös jonkin merkkipaalun kotimaisen hiphopin historiassa. Tänä vuonna luvassa on kotikaupungissaan esiintyvien Flegmaatikkojen eli Leijonamielen, Tiedemiehen ja Spesialistin 10-vuotisjuhlashow.
Lauantaina-ilta huipentuu Fintelligens-duon erityiseen Blockfest Special -esitykseen, jossa Elastinen ja Iso H kutsuvat lavalle oletetusti ainakin Uniikin ja Timo Pieni Huijauksen, mutta mitä vain voi tapahtua. Sitä ennen esiintyvät esimerkiksi listasuosikki Cheek, Teosto-palkittu Asa, Redrama, Lord Est ja uuden projektinsa tuova Pyhimys. Yllätysvieraana saapuu Ruotsista Adam Tensta, joka nauttii naapurimaassamme huikeaa suosiota. Tänäkin vuonna yleisö on saanut toivoa esiintyjän festivaaleille. Parhaiten kannattajajoukkonsa saivat nyt liikkeelle Veljenpojat.
Tampereen Tullinaukion alueella pidettävä festivaali oli viime vuonna loppuunmyyty, mutta silti päivälipun hintaa on jopa alennettu. Festivaaleille ei ole ikärajaa, mutta nuorimpien toivotaan saapuvan huoltajan seurassa. Täysi-ikäisille on erillinen anniskelualue. Lipunmyynti on nyt alkanut ja lippuja on saatavilla muiden muassa Tiketistä ja Lippupisteestä. Lisätietoja www.blockfest.fi.
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää