Edesmenneen poptähti Michael Jacksonin managerina seitsemän vuoden ajan vuosina 1996 – 2003 toiminut Dieter Wiesner on nyt paljastanut kokemuksiaan supertähdestä brittiläisen The Sun -lehden haastattelussa.
Managerin kertomuksen mukaan lapsiseksisyytökset ajoivat Jacksonin koko ajan voimistuneeseen lääkekierteeseen ja sitä kautta lopulliseen tuhoon. Lukuisten lääkkeiden muodostama cocktail koukutti poptähden lopullisesti.
- Lääkkeet ja “jeesusmehu” – Michaelin nimitys viinille – vainosivat häntä. En koskaan unohda sitä päivää Neverlandissa kun hän tuli keittiöön syödäkseen. Hän oli täysin sekaisin, eikä pystynyt saamaan edes haarukkaan suuhunsa, Dieter Wiesner kertoi.
- Se oli kuin olisi katsellut kömpelöä robottia. Siinä hän oli, yksi maailman lahjakkaimmista ihmisistä, kykenemättä edes syömään, koska hän oli niin lääketokkurassa. Eräänä päivänä hän istui alas ja alkoi itkeä. Hänellä oli 500 miljoonaa dollaria pankissa ja hän oli tehnyt maailmanhistorian myydyimmän levyn. Kerroin hänelle, että hänellä oli kaikki mitä varten elää.
- Kerran kysyin häneltä pillereistä. Hän sanoi saavansa parhaan ideansa niiden avulla. Hän todella luuli lääkkeiden tekevän hänestä luovemman, vaikka ne samalla koko ajan tuhosivat häntä. Lääketokkurassa hän pelkäsi, että sosiaaliviranomaiset tulevat ja vievät hänen lapsensa.
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia. » Lue lisää
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa. » Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua. » Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana. » Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut. » Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia. » Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan. » Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla. » Lue lisää
Sadattuhannet suomalaiset matkustavat viikoittain kaupunkien linja-autoilla. Harva tulee kuitenkaan katsoneeksi kuinka likaisia penkit heidän allaan mahdollisesti ovat. Nyt verkossa kuitenkin nähdään mitä päällisin puolin aivan siisti linja-auton istuin voi pitää sisällään. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin. » Lue lisää