Viihdelehti Stara tapasi toukokuussa Records Are Forever – albumin julkaisseen Don Johnson Big Bandin laulaja Tommy Lindgrenin Ilosaarirockin backstagella. DJBB:n keikkabussin rengas puhkesi matkalla Joensuuhun, mutta onneksi yhtye ehti kaikesta huolimatta perille hyvissä ajoin ennen keikkaa.
- Onneksi ei käynyt pahemmin. Tämä oli ensimmäinen rengasrikko koko bändiuramme aikana, aina yhtä positiivinen laulaja Lindgren tarinoi.
Reilut parikymmentä keikkaa kuluvana vuonna soittanut yhtye on saanut tänäkin kesänä hyvin monipuolisia keikkakokemuksia erilaisilta lavoilta. Provinssirockissa yhtyeelle lankesi päälavan aloitus, Ruisrockissa bändi soitti teltassa ja Ilosaarirockissa ryhmä nousi päälavalle Tommylle mieluiseen aikaan seitsemältä illalla.
- Esiinnyn mieluiten alkuillasta, mutten kuitenkaan liian myöhään. Onneksi meillä ei ole mitään vangitsevaa profiilia, joka sitoisi meidät johonkin tiettyyn aikaan. On kiva saada erilaisia kokemuksia erilaisista keikoista. Esimerkiksi telttakeikoilla valot pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin ulkoilmakeikoilla, jutustelee Tommy.
Lava täynnä tähtiä
Vaikka yhtyeeseen kuuluu varsinaisesti vain neljä jäsentä, heitä harvoin näkee lavalla kvartettina. Tommy, Johannes, Kari ja Pekka saivat Laulurinteellä seurakseen Petteri Sariolan, Tuomo Prättälän ja Felix Zengerin. Tuomo esiintyi DJBB:n kanssa ensimmäistä kertaa.
Varsinainen All Stars-kokoonpano meni ehkä jo hieman yli. Uskomaton kitarataituri Petteri Sariola tuntui jäävän hieman varjoon, kun samalla lavalla oli yksinkertaisesti liikaa tähtiä. Beatboxaaja Felix Zenger sai jälleen kerran yleisön hurraamaan ja taputtamaan taidonnäytteillään. Myös Lindgren ylistää Felixiä.
- Ollaan saatu melkein kaikille festivaalikeikoille vähän erilainen kokoonpano. Felixin show on niin leuat loksauttava, että se hämmästyttää vaikka sen olisi nähnyt jo aikaisemmin. Se tarjoaa myös itselle pienen tauon keikan aikana. Voi mennä lavan sivuun ja vain ihailla, kehuu DJBB:n keulahahmo Tommy.
Uudet kappaleet uppoavat yleisöön
Yhtyeen keikkasetti on koostunut kesän keikoilla puoliksi uuden levyn kappaleista ja puoliksi vanhoista hiteistä.
- Uuden levyn materiaali on otettu yllättävän hyvin vastaan, ei voi valittaa yhtään. Tiedettiin etukäteen että uudet kappaleet ovat sen verran vauhdikasta meininkiä, että ne sopivat keikkasettiin. Jotkut biisit tosin hakevat vieläkin sitä omaa muotoaan. Kaikki kappaleet on pakko sovittaa uudelleen keikkoja varten, koska emme yksinkertaisesti halua käyttää useita taustanauhoja, perustelee Tommy.
Don Johnson Big Bandin keikkakunnon voi käydä tarkistamassa vielä tänä kesänä ainakin Kokkolarockissa ja Jurassic Rockissa.
Ninni Suomalainen
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää