Kerroimme aiemmin tänään kuinka Hollywood-kaunotar Jessica Alba on palannut rantakuviin pitkän tauon jälkeen. Nyt supertähden seksikkäitä bikinikuvia on julkaistu verkossa lisää.
Perheen vuosi sitten syntynyt esikoinen Honor Marie oli tällä kertaa jäänyt kotiin, kun Jessica Alba ja hänen miehensä Cash Warren suuntasivat Malibun rannalle pulahtamaan vilvoittavaan veteen. Uusissa kuvissa Jessica nähdään myös palvomassa aurinkoa rantahiekalla. Katso kuvat tästä.
Lähes vuoden äitiysvapaan jälkeen Jessica Alba on jo palannut takaisin töiden pariin. Osa tulevista elokuvarooleista on jo julkisia, mutta vielä ei ole täyttä varmuutta millaisia rooleja häneltä voidaan seuraavaksi odottaa. Alba itse vihjaisi taannoin yllättävänsä faninsa perin pohjin.
- Olen työskennellyt kovasti muutaman uuden projektin parissa ja toivon, että te tulette pitämään niistä. Yritän kovasti saada itsestäni irti enemmän kuin normaalisti. Palaan pian ja kerron lisää yksityiskohtia, Jessica kirjoitti aiemmin MySpace-blogissaan.
Internet Movie Databasen mukaan Alballa olisi parhaillaan työn alla elokuvat Valentine’s Day, The Killer Inside Me ja An Invisible Sign of My Own, joista viimeksi mainitun uskotaan saavan ensi-iltansa vielä tämän vuoden lopulla. Muut kaksi päätyvät valkokankaalle vasta ensi vuonna.
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää