Suositun Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen keulahahmo on haukkunut julkisesti Idols-suosikki Anna Abreun. Tähkän mukaan hän tyrmistyi nuoren popparin toteamuksesta pitkän kiertue-elämän turhuudesta.
Rumba-lehdelle antamassaan haastattelussa Lauri Tähkä toteaa vertaavansa itseään mieluiten suomirockin veteraaneihin kuten esimerkiksi Poperaan, Kotiteollisuuteen ja Zen Cafe -yhtyeeseen. Nuorempaan realityosaston artistikatraaseen hän ei kuitenkaan kykene samaistumaan.
- Ihan eri ääripäässä on joku Anna Abreu, joka sanoi joskus, että: “Mitäs sitä kiertelee viisitoista vuotta maakuntia, kun voi tulla yhdessä yössä tähdeksi.” Ei siihen voinut muuta sanoa kuin, että nii-i, Lauri Tähkä latasi Rumballe.
Samalla suosikkilaulaja ottaa kantaa myös keskusteluun, jota on käyty pitkin kesää esimerkiksi Bruce Springsteenin ja Madonnan keikkojen merkeissä. Springsteen ei esittänyt Tampereen keikalla suurinta hittiään ja Madonna esitti klassikkohiteistään ainoastaan uusia remix-versioita. Tähkä ei moisesta kovinkaan paljon perusta.
- Muutama viikko sitten olin U2:n keikalla, ja kyllä minua olisi ottanut päähän, jos en olisi saanut kuulla Sunday Bloody Sundayta. Sen lisäksi perusasioissa pysyminen on tärkeä juttu. En haluaisi mennä Popedan keikalle kuuntelemaan, kuinka Pate Mustajärvi vetää Pitkästä kuumasta kesästä reggae-version.
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää