bbnino2009.jpg

Raskaushuhut mietityttävät BB-talossa

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Kerroimme eilen illalla kuinka BB-Nino oli vakuuttunut siitä, että BB-Tuija on raskaana. Miehen mukaan se selittäisi kaikki Tuijan viime aikojen ongelmat. Nainen totesi itsekin olevansa raskaana, mutta muille jäi lopulta epäselväksi oliko toteamus pelkkä vitsi.

Tunnetta vahvisti kuitenkin se, että Tuija pyysi keskustelun jälkeen saada olla hetken aikaa omissa oloissaan. Myöhemmin illalla Nino jatkoi raskaushuhun levittämistä, mutta tuolloin Tuija kertoi keksineensä koko jutun saadakseen Ninolle jotain muuta ajateltavaa.

Ninon hampaisiin joutui pian myös BB-Minna, joka on aiemmin myöntänyt harrastaneensa talossa seksiä Esa J:n kanssa ilman kondomia. Siten Nino ehti iloita hetken aikaa jo Suomen ensimmäisestä BB-vauvasta, mutta Minna keskeytti hehkutuksen toteamalla, että Tuija on tilannut heiltä vauvan. Sekava tilanne meni myös Ninolta yli hilseen, ja puheenaihe vaihtui nopeasti.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.

Kolmevuotias kantoi päiväkotiin repullisen huumeita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huumeiden salakuljettajien tiedetään keksivän hulluja tapoja, joilla saada huumeet kuljetettua jäämättä kiinni. Jotkut huumediilerit käyttävät apunaan muun muuassa lapsia. Nyt eräs kannabista poltteleva mies on tuomittu vankilaan, koska tämä oli piilottanut huumeitaan kolmevuotiaan pojan koulureppuun.