meganfox.jpg

Megan Fox sopi rajun riitansa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Transformers-elokuvan naistähti Megan Fox sai viime viikolla rajua kritiikkiä, kun elokuvien tuotantotiimi julkaisi verkossa avoimen kirjeen, jossa supertähti haukuttiin kiittämättömäksi, typeräksi ja epäammattimaiseksi. Nyt Fox on sivaltanut takaisin.

- Olen henkilökohtaisesti keskustellut asiassa mukana olevien tahojen kanssa. Olen onnekas saadessani olla mukana näin upeassa projektissa ja odotan kovasti Transformers 3 -elokuvan tekemistä, Megan Fox kertoi Daily Star -lehden mukaan.

Kaunottaren itsensä lisäksi häntä on puolustanut myös elokuvien ohjaaja Michael Bay sekä elokuvien tuotantoassistentti Anthony Steinhart.

- Olen lukenut kuvausryhmän kolmen nimettömän jäsenen kirjeen ja heidän kuvailunsa Foxista. Se oli järkyttävää. En ole itse koskaan nähnyt hänen olleen töykeä ihmisille. Kaikilla on hyvät ja huonot päivänsä. Myös Meganilla, assistentti kertoi.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.

Kolmevuotias kantoi päiväkotiin repullisen huumeita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huumeiden salakuljettajien tiedetään keksivän hulluja tapoja, joilla saada huumeet kuljetettua jäämättä kiinni. Jotkut huumediilerit käyttävät apunaan muun muuassa lapsia. Nyt eräs kannabista poltteleva mies on tuomittu vankilaan, koska tämä oli piilottanut huumeitaan kolmevuotiaan pojan koulureppuun.