Poptähti loukkaantui Tanssii tähtien kanssa -kisan kynnyksellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama vuosi sitten klubilistoillakin kappaleillaan keikkunut poptähti Mya osallistuu Yhdysvalloissa tulevan kauden Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun. Osallistuminen oli kuitenkin toissailtana vaakalaudalla.

Mya kiidätettiin nimittäin sairaalaan hänen loukkaannuttuaan hajonneesta lasista. Laulajatähti kertoi tapauksesta maanantaina omassa Twitter-blogissaan.

- Menin sairaalaan viime yönä saamaan kaksi tikkiä. Sain syvät haavat lasista. Sain nukuttua vain kaksi tuntia, mutta nyt voin hyvin. Sen täytyy olla adrenaliinin ansiota, Mya kertoi.

Tanssii tähtien kanssa -kilpailun osanottajat ovat kärsineet jokaisella tuotantokaudella mystisistä loukkaantumisista ja muista ongelmista. Mya pääsee kuitenkin näillä näkymin osallistumaan uuden kauden kuvauksiin normaalisti.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.

Kolmevuotias kantoi päiväkotiin repullisen huumeita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huumeiden salakuljettajien tiedetään keksivän hulluja tapoja, joilla saada huumeet kuljetettua jäämättä kiinni. Jotkut huumediilerit käyttävät apunaan muun muuassa lapsia. Nyt eräs kannabista poltteleva mies on tuomittu vankilaan, koska tämä oli piilottanut huumeitaan kolmevuotiaan pojan koulureppuun.