Tästä eivät Kristin Cavallarin shortsit enää lyhene

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijä Kristin Cavallari tuli aikoinaan tutuksi realitytähtenä, mutta hänet on sittemmin nähty muiden muassa CSI: NY -sarjassa ja muutamissa elokuvissa. Nyt Cavallari on tekemässä paluuta televisioon, kun hänet kiinnitettiin äskettäin Lauren Conradin tilalle The Hills -sarjaan.

Viime aikoina ahkerasti bikineissä esiintynyt realitytähti piti tällä kertaa housunsa jalassaan ja paitansa yllään. Hänen jalassaan olleet shortsit olivat kuitenkin erittäin lyhyet. Katso kuvat tästä.

22-vuotias Kristin Cavallari tuli tunnetuksi Laguna Beach : The Real Orange County -realitysarjasta, jossa seurattiin myös hänen rakkauselämäänsä. Sittemmin Kristin on nähty monissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänet pestattiin pian myös farkkumerkin mainoskasvoksi. Pian Kristin poseerasikin jo monien lehtien kansikuvissa. Maxim-lehden lukijat äänestivät hänet kolme vuotta sitten maailman 23. seksikkäimmäksi naiseksi.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.

Kolmevuotias kantoi päiväkotiin repullisen huumeita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huumeiden salakuljettajien tiedetään keksivän hulluja tapoja, joilla saada huumeet kuljetettua jäämättä kiinni. Jotkut huumediilerit käyttävät apunaan muun muuassa lapsia. Nyt eräs kannabista poltteleva mies on tuomittu vankilaan, koska tämä oli piilottanut huumeitaan kolmevuotiaan pojan koulureppuun.