Big Brother -talon ulkopuolella on parhaillaan meneillään jonkinlainen välikohtaus, jossa talon läheisyyteen on mahdollisesti tullut luvattomia tunkeilijoita. Jonkinlainen tilanne talolla on joka tapauksessa päällä.
BB-Marko ja BB-Nino olivat hetki sitten kaikessa rauhassa rentoutumassa BB-talon terassilla ja miehet keskustelivat talossa koetuista yllättävistä tilanteista.
- Tää on kyllä niin ihmeellinen talo, että täällä voi kyllä tapahtua ihan mitä vaan. Ajattele sitäkin, kun joudutaan pakkaamaan sunnuntaisiin tavarat puolessa tunnissa. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, Nino ihmetteli.
Vain muutama sekunti tämän jälkeen talon ulkopuolelta alkoi yllättäen kuulua kovaäänistä meteliä ja jonkinlainen kuulutus.
- Täällä Isoveli. Heti pois sieltä! Pois! Heti pois! Talon ulkopuolelta kuului kovaäänisistä.
- Mitä toi oli, v**tu meidän tätyyy mennä heti sisälle, Marko ja Nino totesivat yhteen ääneen ja ryntäsivät taloon.
Muut asukkaat eivät ensin uskoneet miesten kertomusta, mutta asian selvittyä he totesivat ettei näistä asioista saa puhua, sillä ne ovat tuotannon asioita. Nino meni kuitenkin päiväkirjahuoneeseen keskustelemaan asiasta.
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia. » Lue lisää
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa. » Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua. » Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana. » Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut. » Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia. » Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan. » Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla. » Lue lisää
Sadattuhannet suomalaiset matkustavat viikoittain kaupunkien linja-autoilla. Harva tulee kuitenkaan katsoneeksi kuinka likaisia penkit heidän allaan mahdollisesti ovat. Nyt verkossa kuitenkin nähdään mitä päällisin puolin aivan siisti linja-auton istuin voi pitää sisällään. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin. » Lue lisää