Kelly Brook riisui kaiken

26.09.2009, 17:45 · Kategoria:Viihdeuutiset

Erilaisissa seksikkyys- ja kauneusäänestyksissä hyvin menestynyt brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook voitti äskettäin äänestyksen kauneimmasta julkkisvartalosta ja aiemmin äänestyksen kauneimmista sääristä.

Brook kiinnitettiin alkuvuodesta Britain’s Got Talent -ohjelman vierailevaksi tuomariksi, mutta hän sai kenkää jo kolmen päivän jälkeen. Tästä huolimatta hän sai urakastaan yli 100.000 euron palkkion. Nyt Brook poseeraa alastomana Ralph Laurenin alusvaatemallison kuvissa, joissa hänen intiimit ruumiinosansa on peitetty ainoastaan kukkapuskilla. Katso kuvat tästä.

29-vuotias Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Tänä vuonan hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Ohhoh, Miss Teen USA riisui bikineille keskellä kaupunkia! Katso kuvat

Amerikkalainen näyttelijä-toimittaja Maria Menounos ei ole vielä kovinkaan tunnettu maailmanlaajuisesti, mutta viime kuukausina hän on tehnyt läpimurtoa viihdelehdissä. Hänet on esimerkiksi rankattu maailman 50 seksikkäimmän naisen listalle.


Madonnan kiertuepäivät vuotivat vahingossa nettiin – Suomi mukana!

Kerroimme taannoin, että vahvistamattomien tietojen mukaan poptähti Madonna olisi tulossa jälleen ensi kesänä konsertoimaan Suomeen. Nyt julkisuuteen ilmeisesti vahingossa vuotaneen uuden alustavan keikkakalenterin mukaan hän esiintyisi Helsingissä 12. elokuuta.


Tanssivat sylivauvat ihastuttavat verkossa – katso söpö video

Suositussa Youtube-palvelussa katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot, joilla onkin jo satoja miljoonia katsojia. Nyt verkossa naurattaa eräiden kaksosten rytmikäs pomppuhetki kantrimusiikin tahtiin.


Rihannan tuhma asu ei jättänyt arvailun varaa – katso kuvat

Poptähti Rihanna yllätti viime viikolla monet faninsa vaihtamalla hiustensa värin tummasta vaaleaksi. Neitokainen on saanut muodonmuutoksestaan pääasiassa kehuja, ja nyt hän on esitellyt sen tulosta Länsi-Hollywoodin yöelämässä.


Korsikan aurinkorannat peittyivät lumeen – tältä lomasaari näyttää nyt

Poikkeuksellisen kylmät säät ovat saaneet aikaan sen, että Etelä-Euroopassa on satanut monin paikoin lunta ensimmäisen kerran jopa kymmeniin vuosiin. Lumipeitteen saaneessa Roomassa lunta tuli viimeksi 27 vuotta sitten. Nyt myös Korsikan lomasaari Välimeressä on muuttunut valkoiseksi.


Brad Pittin huumepaljastus yllätti

Näyttelijäpariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Hollywoodin unelmaparin maineen saaneet tähdet ovat tehneet pitkään työtä muun muuassa hyväntekeväisyyden parissa. Äskettäin Brangelina kuvattiin Golden Globe -palkintogaalassa.


Aviopari järjesti hääjuhlat supermarketissa

Ikimuistoiset hääjuhlat järjestetään yleensä esimerkiksi erilaisissa vuokrattavissa juhlapaikoissa kuten kartanoissa tai vaikkapa seurakuntataloissa. Nyt eräs malesialainen pariskunta on massasta poiketen päättänyt järjestää hääjuhlansa hieman erikoisessa paikassa.


Elokuvamaailma järkyttyi: Kaksi ohjaajaa kuoli traagisesti

Elokuvamaailma menetti äskettäin veteraaninäyttelijä Ian Aberbrombien, joka menehtyi 77-vuotiaana sydänkohtaukseen. Nyt elokuvamaailma on menettänyt kaksi ohjaajaansa, sillä pitkän uran elokuvien parissa tehneiden Mike deGruyn ja Andrew Wightin uutisoitiin kuolleen lento-onnettomuudessa.


Pöytätennistä pelaava taapero ihastuttaa – katso nettihitti

Youtube-palvelun katsotuimpien videoiden joukkoon lukeutuvat muun muuassa hauskat vauvavideot. Esimerkiksi taaperoiden erikoistaitoja esittelevät videot ovat keränneet jo satoja miljoonia katsojia ympäri maailman.


Nainen ohitteli McDonald’sin autokaistalla – poliisi käytti sähkölamautinta!

Vuonna 2010 kesällä Suomessa järkytti Porvoon McDonald’s -pikaruokaketjun autokaistalla tapahtunut surmanäytelmä, jossa 41-vuotias mies tappoi kolme ihmistä riidan päätteeksi. Nyt Yhdysvalloissa poliisi joutui puuttumaan autokaistalla kiehuneisiin tunteisiin.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.