bbsampo2009.jpg

BB-Sampo: “Sami on munaton mies”

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Samaan aikaan kun Big Brother -talon paratiisissa nautittiin tiistai-illan antimista, istuivat slummilaiset omassa makuuhuoneessaan ja joivat meneillään olevan nimeämistehtävän heille suomia alkoholijuomia.

Slummin asukkaat yrittivät pitää matalaa profiilia makuukamarissaan ja keskustelivat hiljaiseen sävyyn keskenään. Slummilaiset salakuuntelivat myös useaan otteeseen paratiisin puolen intiimejä keskusteluja.

Paratiisin puolen asukkaat BB-Sami ja BB-Minna olivat menossa saunasta päiväkirjahuoneeseen pyytämään Big Brotherilta lisää alkoholijuomia. Päiväkirjahuoneen viereisessä makuuhuoneessa olleet slummilaiset kuulivat kaksikon henkevän keskustelun makuuhuoneensa suljetun oven takaa.

Slummilaiset kuuntelivat korvat kiinni ovessa, kuinka Sami kertoi Minnalle, että häntä ahdistaa olla suhteessa, ja että on viime aikoina halunnut olla enemmän yksikseen. Sami myönsi myös olevansa mies, joka ei uskalla sanoa suoraan jos ei enää halua olla suhteessa, vaan näyttää sen käytöksellään ja päätyy näin aina satuttamaan muita.

- Se sano, et sitä ahdistaa olla suhteessa, mut eihän se ollu missään suhteessa Kätlinin kanssa. Et se halus olla itsekseen, Dana kertasi juuri kuulemaansa Minnan ja Samin keskustelua.

- Munaton mies. Ai kauheeta, Sampo päivitteli Samin käytöstä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.