Viihdeuutiset him

Helldone vuodenvaihteessa Tavastialla

15.10.2009, 12:15 · Kategoria:Viihdeuutiset

Viidettä kertaa järjestettävä Helldone Festival kansoittaa Helsingin Tavastian jälleen vuodenvaihteessa. Pääesiintyjä HIM valtaa lavan peräti neljänä iltana peräkkäin esitellen yleisölleen tälläkin kertaa myös nousevia suomalaisbändejä.

Tämän vuoden erikoisvedoista vastaavat helsinkiläinen The 69 Eyes ja Liverpoolista kotoisin oleva Anathema Acoustic. Kyseiset bändi isännöivät festivaalin aikana akustisella otteella intiimiä Semifinal-klubia.

HIM on elokuun alkupäivistä lähtien viettänyt aikaansa Los Angelesissa, jossa yhtye on äänittänyt seitsemättä studioalbumiaan tuottajanaan Matt Squire. Tässä vaiheessa työnimen Screamworks: Love in Theory and Practice alla kulkevan levyn julkaisuajankohta on ystävänpäivä 2010.

Helmikuussa bändi palaa myös tien päälle, kun Australian-kiertue polkaistaan liikkeelle Brisbanessa. Helldone Festival on kuitenkin paljon muutakin kuin HIM, vaikka tapahtuma alunperin syntyikin bändin vuodesta 1998 alkaen heittämien uudenvuodenaaton keikkojen pohjalle.

Semifinalissa esiintyvä The 69 Eyes on juuri julkaissut uransa ehdottomasti sähköisimmän ja rankimman albumin nimeltään Back In Blood. Parhaillaan Yhdysvaltoja kiertävä bändi soittaa ennen Helldoneen saapumistaan vielä tukun keikkoja Suomessa ja jo tammikuun puolessavälissä on vuorossa kiertueen Euroopan osio. Helldone Festival tarjoaa vampyyriviisikolle tervetulleen mahdollisuuden ottaa kolmen illan ajan rennosti ja vetää ne piuhat kerrankin irti vahvistimista unplugged-keikoillaan.

Semifinalissa uudenvuodenaattona esiintyvä Anathema oli aikoinaan brittiläisen doom metalin pioneereja, mutta bändi on rikkonut musiikillisessa seikkailunhalussaan kaikki mahdolliset genrerajat jo aikoja sitten. Anathema acoustic on nimenomaan Helldonea varten kasattu erikoiskokoonpano, jossa vaikuttavat Anatheman keskeisen veljestrion jäsenet Daniel, Vincent ja Jamie Cavanagh, apunaan Sarah Cavanagh ja Claire Molloy.

Helldone Festival on aina pitänyt kunnia-asianaan nostaa esille uusia nousevia suomalaisbändejä eikä tämä vuosi todellakaan tee poikkeusta. HIMiä maanantaina lämmittelevä Flamer on ex-Bleak-laulaja-biisintekijä Calebin uusi bändi. Caleb on pitänyt matkassa kaikki vanhan bändinsä parhaat elementit, mukaan luettuna Jadesoturi-elokuvasta tutun hitin Fate, unohtamatta kuitenkaan jatkaa musiikillista taivaltaan. Bleakiin verrattuna Flamer on rahtusen raskaampi, monimuotoisempi ja mielenkiintoisempi. Bändin esikoisalbumi Molotov Cocktails ilmestyy lähiaikoina.

Tiistaina Tavastialla esiintyvän Ghost Brigaden vuonna 2007 julkaistu esikoinen Guided By Fire sai maailmalla suitsutusta osakseen. Jyväskylästä kotoisin oleva bändi onnistui kuitenkin pitämään kehujen keskellä päänsä kylmänä ja keskittyi olennaiseen: tänä vuonna ilmestynyt kakkoslevy Isolation Years onnistuukin jättämään edeltäjänsä varjoonsa.

Keskiviikon lämmittelijäksi valittu helsinkiläinen Vanity Beach julkaisi alkusyksystä odotetun esikoisalbuminsa A Life Of Vice, tuottajanaan Johnny Lee Michaels. Levyllä bändi yhdistelee vaivattomasti hyökkäävää post-punk-räimettä, syntetisaattorimaalailuja, konemetallia ja tummanpuhuvaa taiderockia.

Uudenvuodenaattona HIMiä lämmittelevä helsinkiläinen Major Label onnistuu kolmen miehen voimin tekemään huomattavan täyteläistä ja suureellista musiikkia. Bändin kakkosalbumin When I Am With You, You Are Safe voisi lokeroida alternative-metalliksi, mutta bändi imee vaikutteita monimuotoisesti myös muista genreistä.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Yön Polte : Tyttö sinä olet meritähti -arvostelu

Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.


Valtava menestys: Iron Sky -trailerilla päivässä miljoona katsojaa

Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.


Koulupoika haisi kalalta – opettaja suihkutti päälle hajunsyöjää!

Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.


CNN hyllytti toimittajan homokommentin takia

Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.


Disney-teinitähti unohti pukea housut – vesiraja vilkkui! Katso kuvat

Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.


Mystinen sairaus muutti siskokset ihmissuden näköisiksi

Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.


Emma paljasti viimein bikinivartalonsa – katso kuvat

Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.


Ylen insertti ihmetyttää: “Mitä vi**ua tää on?”

Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.


Poliisi: Näin suomalaiset mokaavat pankkiautomaatilla

Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.


Seksikäs fitness-malli Janni Hussi sykähdyttää Virossa – katso kuvat

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.