sibelkekilli.jpg

Suomalaisleffan kaunotar onkin K18-pornotähti!

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Uusi suomalainen Pihalla-elokuva saa ensi-iltansa reilun viikon kuluttua, perjantaina 23. lokakuuta. Elokuvan miespääosissa nähdään Mikko Leppilampi, Teemu Palosaari ja naispääosaa esittää saksalainen Sibel Kekilli.

Viihdelehti Staran saamien tietojen mukaan 29-vuotias Sibel Kekilli on aiemmin tehnyt uraa perinteisten elokuvien lisäksi aikuisviihteen alalla, sillä hänet tunnetaan myös Dilara-nimeä käyttävänä pornotähtenä. Hänet löydettiin alunperin näyttelijäuralle kauppakeskuksesta vuonna 2002, ja hänen ensimmäinen elokuvansa Gegen die Wand sai ensi-iltansa vuonna 2004. Elokuva sai useita palkintoja.

Tämän jälkeen saksalaislehdistö sai kuitenkin selville, että Sibel oli jo aiemmin näytellyt lukuisissa pornoelokuvissa, kuten Lollipops 16, 2002 Wilde Sex-Nächte ja Teeny Exzesse 68. Kyseessä on selvästi lapsilta kielletystä materiaalista, eikä varsinaisesta pehmopornosta.

Kohu ei kuitenkaan haitannut Kekillin uraa, vaan hän on sittemmin näytellyt lukuisissa normaaleissa elokuvissa, joista tuorein on Toni Laineen ohjama suomalainen Pihalla. Siinä entinen pornotähti nähdään aivan perinteisessä roolissa saksalaisen lapsiperheen äitinä, joka kärsii yksinäisyydestä perheen muutettua miehen työn perässä Suomeen.

Kekillin ammattitaidosta kertoo muiden muassa vuonna 2006 Antalyan elokuvafestivaaleilla myönnetty Parhaan naisnäyttelijän palkinto. Nykyisin Hampurissa asuva Sibel Kekilli on aktiivisesti mukana järjestössä, joka vastustaa muslimiperheissä tapahtuvaa kotiväkivaltaa, jonka nämä perheet katsovat olevan normaalia.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.