bbkatlin2009.jpg

BB-Kätlinin suihkusessio käänsi katseita

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -talon iltapäivässä nähtiin myös naiskauneutta, kun slummissa jälleen asustava BB-Kätlin käväisi suihkussa. Häneen silmänsä iskeneet BB-Aso ja BB-Toni olivat molemmat seuraamassa ulkona tapahtunutta suihkusessiota.

Miehet eivät lainkaan peitelleet pihavisiittinsä tarkoitusta, vaan seurasivat silmä kovana Kätlinin suihkuttelua. Neitokainen oli pukeutunut bikineihin. Kätlin ei tuijottelusta pitänyt ja hän sai myös Markon paheksumaan miesten katseita. Mutta turhaan.

Toni ja Aso viihdyttivät itseään Kätlinin takapuolen kustannuksella ja he puhuivat siitä myös keskenään.

– Voi että Kätlinillä on hyvä p**se, Toni totesi kovaan ääneen niin että neitokainen itsekin kuuli kommentin.

– Kätlin miksi sä kiusaat ihmisiä? Aso jatkoi.

Hetken Kätlinin takapuolta seurattuaan miehet jättivät hänet kuitenkin rauhaan ja siirtyivät sisälle. Siellä olikin menossa toisenlainen episodi, jossa BB-Minna tirautti hieman kyyneleitäkin.

Minna palasi päiväkirjahuoneesta kyyneleet silmissään. Hän ei kuitenkaan saanut kertoa muille asukkaille päiväkirjahuoneen keskusteluista, joten itkun syy jäi vielä epäselväksi. Minna kuitenkin kertoi häntä lohduttaneelle Danalle ettei ole surullinen. Myös Sami ihmetteli kyyneleiden syytä, mutta se jäi vielä pimentoon.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.