bbkatlin2009.jpg

BB-Kätlinin takapuoli kiinnitti katseet

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -talossa viikonloppu on sujunut pääosin tylsissä tunnelmissa, ja myös perjantaiset bileet lukeutuivat tuotantokauden tylsimpiin, kun paratiisissa on vain miehiä.

Slummissa nyt asustava Kätlin kiinnosti kuitenkin myös paratiisilaisia. Erityisesti BB-Toni näytti eilen olevan kiinnostunut virolaissyntyisen kaunottaren takapuolesta. Toni on aiemminkin ilmoittanut olevansa kiinnostunut Kätlinistä, mutta mahdollista suhdetta heidän välilleen ei ole ainakaan vielä syntynyt.

Eilen illalla rovaniemeläismies seurasi jälleen tarkkaan ihastustaan ja jäi pitkäksi aikaa tuijottelemaan hänen peppuaan. Lopulta Toni tiedusteli miksi naisen housut nousevat yleensä pepun väliin. Myös naiset olivat kiinnostuneita Kätlinin pepusta, ja lopulta hän joutui selittelemään perineensä takamuksensa muodon äidiltään, koska hänen siskollaan oli samanlainen.

Toni yritti lämmitellä Kätliniä monin tavoin, mutta edelleen tuloksetta. Kätlin on puolestaan aiemmin todennut, ettei aio harrastaa seksiä talossa. Siten Tonin lämmittely-yritykset voivat olla turhia. BB-Aso puolestaan hehkutti taannoista keskustelua seksiasennoista. Naiset eivät kuitenkaan olleet hänen kanssaan samoilla linjoilla, ja lopulta BB-Minna lupasikin hankkia hänelle ensi jouluna lahjaksi seksioppaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.