beyonce.jpg

Beyonce liian seksikäs Malesiaan – keikka peruttiin taas

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Lukuisat länsimaiset naistähdet ovat joutuneet viime vuosina ongelmiin Malesian keikkojensa osalta. Vahvasti islamilaisessa maassa esiintyjien tulee nimittäin peittää itsensä kaulasta nilkkoihin, mikä tuottaa monille kaunottarille ongelmia.

Tuorein tapaus on Beyonce Knowles, joka on jo kertaalleen ehtinyt perua esiintymisensä maassa. Viime kuussa hän kuitenkin ilmoitti suostuneensa ehtoihin ja nousevansa lavalle Bukit Jalil -areenalla Kuala Lumpurissa 25. lokakuuta osana I Am… -maailmankiertuettaan.

Nyt tämäkin keikka on kuitenkin peruttu, koska uskontoaktiivit ovat nousseet barrikadeille konsertin takia. Paikallisten islamiestien mukaan Beyoncen esiintyminen voisi aiheuttaa moraalista rappiota. Samat tahot saivat peruutettua supertähden esiintymisen myös vuonna 2007.

Beyoncen lisäksi keikkansa ovat joutuneet viime aikoina perumaan muiden muassa Pussycat Dolls. Gwen Stefani ja Rihanna suostuivat puolestaan peittämään itsensä esiintyäkseen maassa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.