bbantti2009.jpg

BB-Antti: “Seksifantasioita Vappu Pimiästä”

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -talon paratiisissa keskustelu kääntyi lounastamisen lomassa asukkaiden talossa näkemiin uniin. BB-Antti kertoi nähneensä eroottisia unia ohjelmaa sunnuntaisin juontavasta Vappu Pimiästä. Sarannaa nämä unet kiinnostivat kovasti.

- Mä oon nähnyt niitä melkein joka yö täällä, Antti kertoi.

- Millaista unta sä oot nähnyt Vapusta, Saranna kysyi.

- Monenlaista. Viime yönäkin näin sellaisen, joka alkoi painajaisena, mutta muuttui sitten eroottiseksi fantasiaksi. Kerron kohta tarkemmin, Antti jatkoi.

- Hei ei sun tarvi, Saranna naureskeli vastaukseksi.

Keskustelussa mukana olleet BB-Aso ja BB-Sami totesivat hekin, etteivät halua kuulla Antin paljastuksia hänen eroottisista unistaan. Iidalle Antti ehti kuitenkin kertoa koko tarinan aiemmin tänään. Tämän lisäksi Aso paljasti harrastaneensa omassa unessaan seksiä Sarannan kanssa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.