Suomen Big Brother -talossa elettiin eilen erittäin seesteistä päivää. Rauhallinen elo muuttui kuitenkin iltaa kohden hurjemmaksi, kun asukkaat keksivät itselleen puuhaa.
Yön tunteina asukkaat päättivät vaihtaa rooleja keskenään ja näytellä toisiaan. BB-talon miehet meikattiin sekä puettiin talon BB-naisten vaatteisiin ja he esittivät talon naisia. Naiset puolestaan pukivat miesten vaatteet ylleen ja esittivät talon miehiä.
Hauska imitointituokio sai kuitenkin ikävän sävyn, kun muiden harmiksi BB-Esa A ei ainoana talon asukkaana halunnut osallistua leikkiin. Muut asukkaat yrittivät raivoisasti saada miestä mukaan näyttelemään ja pukeutumaan naiseksi, mutta Esa A kieltäytyi kerta toisensa jälkeen. Muiden asukkaiden pyynnöt olivat lopulta niin voimakkaita, että mies ärsyyntyi ja pakeni yksin talon patiolle pakkaseen istuskelemaan.
Muut asukkaat imitoivat toisiaan sisällä ilman Esaa ja heillä tuntuikin olevan välikohtauksesta huolimatta erittäin hauskaa. Varsinkin BB-Saranna loisti Ason roolissaan imitoiden välillä ilmiömäisen hyvin asuintoveriaan.
Lopulta asukkaat päättivät lähteä Esan luokse talon ulkoterassille. BB-Aso pyysi ensimmäisenä anteeksi mieheltä muiden asukkaiden käytöstä. Myös Saranna pyysi Esalta anteeksi ja sanoi häpeävänsä käyttäytymistään.
- Anteeks, että me huudettiin tolla tavalla. Se oli kyllä läpällä, mut meni ehkä vähän överiks, Saranna sanoi ulkona istuvalle Esalle.
Asukkaiden siirryttyä sisätiloihin, pyysivät he vielä anteeksi Esalta välikohtausta. Lopulta myös Esa päätti viimein kommentoida tilannetta.
- Ei ole kovin montaa asiaa jotka minua ärsyttävät, ja yksi niistä on se, että kun sanon jotain ja joudun toistamaan sen useita kertoja. Pari kolme kertaa vielä menee, mutta sit kun ruvetaan puhumaan kaksinumeroisista toisista kerroista, niin sit rupee napsumaan, Esa kertoi tuntemuksistaan.
- Hyvä Esa, sulla on yksi asenne ja se pysyy aina, Aso kommentoi tilanteen lauettua.
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa.
» Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä.
» Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus.
» Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.
» Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää