Big Brother -talossa vietettiin eilen illalla Halloween-bileitä asukkaiden onnistuneen Thriller-tanssiesityksen kunniaksi. Alkoholijuomien innoittamina asukkaat leikkivät jälleen kerran jo perinteeksi muodostunutta pullonpyöritystä paljussa.
Isovelin tekemän sääntömuutoksen johdosta talossa on tällä hetkellä sallittua puhua nimeämisistä avoimesti. Eilen illalla asukkaat käyttivätkin tätä juonitteluoikeuttaan pullonpyörityksen varjolla. Pullonpyöritykseen kaikkien yllätykseksi myös osallistunut BB-Esa A joutui omalla vuorollaan kertomaan totuutena ketä asukkaista äänesti viime äänestyksessä.
- Otan totuuden, koska tehtävää täällä ei uskalla ottaa. Ja muistakaa, että nimeämisistäkin saa keskustella, jos haluatte jotain sieltä puolelta kysyä, Esa A sanoi vuoron osuessa hänen kohdalleen.
- Miks sä Esa sanoit tommosta? BB-Sami kysyi kaikkien asukkaiden vasta nyt tajutessa, että nimeämisistä saattoi todella nyt puhua.
- Kenet nimesit tällä viikolla ja miksi? Sampo kysyi totuuden valinneelta Esalta.
Esa kertoi nimenneensä Iidan ja Ason. Mies perusteli vielä valintansa, kunnes huomasi, että Ason sijaan olikin nimennyt Samin. Nimeämisistä puhumisen pelko sai asukkaat toisensa jälkeen valitsemaan totuuden sijaan tehtävän. Pelin edetessä tehtäväideat kuitenkin ehtyivät, ja BB-Dana joutui valitsemaan omalla vuorollaan totuuden. Nainen joutui odotetusti nimeämisiin liittyvän kysymyksen eteen.
- Ketä nimesit? kysymyksen keksimisvuorossa ollut BB-Stephania kysyi.
- Voi v**tu, ei. Eiku, mä en saa sanoo. Mulla on syy, miks mä en saa sanoo. Mä en saa sanoo oikeesti. Mä en saa kertoo täällä mitä pk-huoneessa on puhuttu, Dana väitti ja kieltäytyi vastaamasta.
Muut yrittivät vielä saada naista paljastamaan nimettyjensä nimiä kertaamalla uudistuneita BB-talon sääntöjä. Dana ei kuitenkaan halunnut avautua nimeämisistään, sillä nainen ilmeisesti pelkäsi paljastaa olevansa osasyyllinen BB-Tonin joutumiseen tämän viikon häätöäänestykseen. Dana antoi tällä viikolla hänelle ennen hyvin läheiselle Tonille kaksi nimeämispistettä.
Asukkaiden nimeämiskeskustelu jatkui vielä pullonpyörityksen loputtua, kun asukkaat keskustelivat kukin tahoillaan nimeämisistä. BB-Aso ja Dana kertoivat toisilleen nimenneensä toisiaan aikaisemmin kuluneen kauden varrella, mutta olevansa nyt niin läheisiä, etteivät enää voisi kuvitellakaan antavansa toisilleen nimeämispisteitä.
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa.
» Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea.
» Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena.
» Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria.
» Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä.
» Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa.
» Lue lisää