Viihdeuutiset chisu

Chisu haastattelu

10.11.2009, 11:10 · Kategoria:Haastattelut

Yksi syksyn puhutuimmista kotimaisista poptähdistä on ollut Chisu, eli Christel Sundberg, joka vastaa omasta musiikistaan alusta loppuun itse. Laulajatähti julkaisi äskettäin toisen sooloalbuminsa nimeltään Vapaa ja yksin. Viihdelehti Stara tiedusteli laulajatähden kuulumisia aurinkoisena syyspäivänä.

- Tosi hyvää kuuluu. Ihana auringonpaiste, ja ihmiset puhuvat ihania asioita mun uudesta levystä. Nyt on tosi loistava fiilis. Ihanaa, laulaja hehkui.

Tähden ensimmäisen Alkovi-albumin menestyksen jälkeen toinen albumi syntyi lopulta yllättävän nopeasti. Levyn synnytysprosessi vei nimittäin vain alle puoli vuotta.

- Se oli huomattavasti lyhyempi kuin ensimmäisen levyn kanssa. Se kesti viisi kuukautta ja sit se oli siinä. Semmoinen syöksysynnytys, Chisu nauraa.

Biisit romukoppaan ja uudet tilalle

Albumin tekeminen oli siis tällä kertaa nopeaa, mutta luomisprosessi oli toki saanut alkunsa jo edellisenä syksynä. Yllättäen Chisu päätti kuitenkin hylätä kaiken materiaalin kesken prosessin ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.

- Biisejä mä oon kirjoittanut periaatteessa viime syksystä asti, mutta sit mä päätin, että en halua käyttää mitään niitä vanhoja, vaan mä halusin tehdä ihan tuoreet biisit. Siten että siinä levyssä on oikeasti mun tämänhetkinen tilanne. Mun leima, eli mikä mä oon nyt ihmisenä ja artistina.

Vapaa ja yksin -albumi on monipuolinen kattaus eri musiikkityylejä elokuvatunnelmista aina lastenlauluihin saakka. Poptähti on levyn elokuvallisuudesta samaa mieltä.

- Voi olla. Aika paljon mä kyllä imen vaikutteita leffoista, että siinä mielessä et ole mitenkään ihan kujalla.

Leffamusiikissa on usein varsin laaja skaala. Chisu on itse ammentanut omalle kakkoslevylleen elementtejä myös tunnetuilta leffamuusikoilta, ja mukana on myös italowestern-tyyliä.

- Mä veikkaan, että Etsijät voisi olla ehkä enemmän sitä. Vähän sitä Morricone–maailmaa. Saaliista ovat sitten taas monet tulleet sanomaan, että se on Johnny Cashia ja tätä Hummani Hei, eli Tapio Rautavaaraa. On ihan kiva, että sellaisiin verrataan, Chisu toteaa tyytyväisenä ja kommentoi myös levyltä löytyvää lastenlaulua.

- Lastenlaulut on hyvii. Se oli myös sellainen, että se syntyi päivässä se biisi. Mun mielestä siinä on tosi hieno sanoma. Mutta oikeasti lastenlaulujen melodiat ovat ihan loistavia, ja tietyllä tavalla ne ovat myös tosi yksinkertaisia. Ne sisältävät kuitenkin aika paljon myös sanomallisesti. Minusta se ei ole yhtään huono homma, että minunkin levyni biisit ovat vähän sellaisia lastenlauluja. Aikuisten lastenlauluja, Chisu nauraa.

“En muista viime vuoden lopusta mitään”

Laulajatähden esikoisalbumi Alkovi sai aikanaan kriitikoilta todella hyvät arvostelut. Esikoisen jälkeen laulajalle on ehtinyt sattua ja tapahtua paljon niin yksityiselämässä kuin ammatillisella rintamallakin.

- Mä tein Kristiina Wheelerin levyä ja sit mä vaan jotenkin yritin palautua kaikesta uudesta. Nyt sitten lähdettiin jo toiselle kierrokselle. Ei tässä nyt ihan hirveästi ole aikaa kuitenkaan kulunut. Eiks se ollut 2007 kun me julkaistiin toi eka levy? Ja nyt on 2009, eli ihan tiivis paketti.

Levyjen välisenä aikana Chisu teki paljon töitä, ja jossain vaiheessa hieman liikaakin. Loppukesästä hän oli nimittäin otsikoissa myös burnoutin merkeissä.

- Kylillä on siis puhuttu? Voi ei. Tota joo, siis mä olin kyllä sen Kristiinan proggiksen jälkeen aika letkukunnossa. Niinku tälleen zetaa vaan. Mähän lähdin siitä sitten lomille lompsis. Se oli ihan hyvä että vähän nollasin tota hommaa. Sitten siinä oli sekin, että sitä tuli aika paljon uusia asioita ja tollasta, niin ihmisen mieli prosessoi niitä aika paljon isommin kuin että tekis jotain tuttua ja sellaista rutinoitunutta hommaa, Chisu kuvailee.

Poppari tekee kaiken musiikkinsa pääasiassa itse alusta loppuun saakka. Ylettömän työmäärän ja siitä aiheutuneen akuutin nollaustarpeen hoitamisen jälkeen luomisprosessi pääsi jälleen täysillä käyntiin.

- Ihan tosi hyvin. Kaikesta oppii, ja en mä tiedä. Mulla on vaan nyt tosi onnellinen ja hyvä fiilis. Oli oikeesti helppo kirjoittaa biisejä. Mä oon taas lähdössä reissuun tuossa talvella ennakoiden, että mä oon samassa kunnossa, Chisu nauraa mutta vakavoituu hetkeksi.

- Mutta oikeasti mulla oli sellainen hetki, että en muista viime vuoden lopusta mitään. Mä en tiedä missä mä oon ollut tai mitään. Ihan oikeasti. Mulla oli ihan sellainen blackout, mut ei sitä tajua siinä hetkessä. Sen tajuaa vasta sit myöhemmässä vaiheessa.

- Mä en oikeasti muista mitä mä oon tehnyt. Esimerkiksi jotain keikkamatkoja mistä bändiläiset puhuu et “Muistaksä kun oltiin siellä?” ja mä oon ihan että missä? Menee jotenkin muusiksi kaikki. Nyt kaikki on ihan hyvin, ei tässä mitään. Vähän nyt lehdistössä ehkä suurenneltiin taas asioita.

Seuraava suurempi kiertue on luvassa vasta keväällä 2010. Sitä ennen poppari nähdään muutamilla keikoilla pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Muualle Suomeen Chisua saadaan siis vielä odottaa.

- Ensi keväänä lähdetään toivottavasti hipsimään (kiertueelle). Kyllä me sitä ennenkin tehdään keikkoja, mutta et me päästään oikeesti ton kehä kolmosen ulkopuolelle soittamaan, niin siihen saattaa mennä vielä pari kolme kuukautta. Mut toivottavasti niitä keikkoja tulee kuitenkin paljon.

- Joo ja vitsi venaan sitä. Meillä on aika vähän keikkoja Helsingin ulkopuolella. Ihan muutamassa paikassa vaan. Kantsii käydä mun MySpace-sivuilla katsomassa keikat. Ja sit mulla on muuten nykyisin myös kotisivut. Mä olen jo niin pitkällä artistiudessani. Se on www.chisu.fi.

Talven ohjelmassa on lomailun lisäksi myös hieman työntekoa, sillä tulevaa kiertuetta varten pitää myös harjoitella.

- Muutamia keikkoja kylläkin ja sitten sellaista treenaamista niihin. En mä oikein tiedä. Kaikkea. Voisihan sitä tehdä vähän musaakin jossain vaiheessa. Kaikki on ihan tosi hyvin. Ihan leppoisasti, Chisu päättää haastattelun.

Jocka Träskbäck


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Mallikaunottaren tiimalasivyötärö järkyttää – ei heikkohermoisille

Supermalleilta löytyy usein muotoja, jotka muistuttavat kirjaimellisesti sanontaa tiimalasivartalo. Nyt eräs mallikaunotar on kuitenkin vienyt tämän kuvainnollisen termin hieman liiankin konkreettiseksi. Hänen kuvansa ovat nimittäin järkyttäneet katsojia ympäri maailmaa.


Grrrr, Kim Kardashianin kireä treeniasu käänsi katseita

Rikkaat Kardashianit -realitysarjassa kuvataan värikkään julkkisperheen arkea. Uusperheen elämänkäänteet ovatkin tulleet tutuksi katsojille, sillä perheen arjesta ei puutu dramatiikkaa. Realitysarjan seitsemäs tuotantokausi julkaistaan Yhdysvalloissa maaliskuussa.


Nyt pompsahti! Talent-kaunotar estottomissa rantakuvissa

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.


Räppäri oikeuteen – avustaja kituutti nälkäpalkalla

Suomessakin konsertoinut amerikkalainen hiphop-tähti Flo Rida, oikealta nimeltään Tramar Dillard, oli aikoinaan Right Round -hitillään peräti kuusi viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Suosikkiräppäri osti itselleen taannoin yli miljoonan euron arvoisen Bugatti-ökyauton.


Susan Sarandonin tyttärestä kuoriutui mallikaunotar – katso kuvat

Suomessakin esitettävässä Californication-televisiosarjassa nähtiin taannoin useitakin varsin rohkeista kohtauksia, joissa sarjan tähti Eva Amurri poseerasi vähäpukeisena vastanäyttelijänsä David Duchovnyn kanssa


10-vuotias poika muuttui tytöksi – ei päästetty tyttöjen vessaan

Koulukiusaaminen on ollut tärkeä aihe jo pitkään ympäri maailman. Verkossa on viime aikoina nähty pysäyttäviä kotivideoita, joissa rajun koulukiusaamisen uhriksi joutuneet nuoret ovat muun muuassa kertoneet itsetuhoisista ajatuksistaan.


Awww, leijonanpentu osasi tehdä lumipallon – katso ihastuttava kuva

Eläinvauvojen hellyttävät leikkihetket ja temmellykset saadaan usein ikuistettua kameroille. Verkossa julkaistaankin päivittäin eläinaiheisia kuvia, joista suloisimmat nousevat usein uutisotsikoihin tuomaan hymyjä lukijoiden huulille.


Mielisairaalaan joutuva myy omaisuutensa ja itsensä Huuto.netissä

Suomalaiset ovat viime vuosina aktivoituneet vuosi vuodelta innokkaammin myymään omaisuuttaan internetin huutokaupoissa. Taannoin eräs nuori mies yritti myydä koko omaisuuttaan verkossa lähteäkseen Thaimaahan, mutta suunnitelma ei lopulta onnistunut. Nyt on seuraavan yrittäjän vuoro.


Näin seksikäs Carmen Electra on nykyisin – katso kuvat

Povipommi Carmen Electra tunnetaan muodokkaiden kurviensa lisäksi lukuisista televisiosarjoista ja komediaelokuvista. Mallikaunotar on myös entinen The Pussycat Dolls –yhtyeen jäsen. Hän kokeili uraa musiikin parissa, mutta lopetti laulamisen debyyttialbuminsa flopattua rajusti.


Muotiguru tyrmistyttää: “Adele on liian läski”

Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele tekee kuitenkin pian paluun esiintymislavoille Grammy-palkintogaalassa.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.