bbesaa2009.jpg

BB-Esa A sai tarpeekseen pieruhuumorista

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -talossa on tänään jälleen kuntoiltu teemaviikon merkeissä. SWAT-tunnilla asukkaat kunnostautuivat tuttuun tapaan mätänemällä kesken tunnin sillä seurauksella, että ulkopuolinen kunto-ohjaaja oli hajun takia sietökyvyn rajoilla.

Kuntoilusession jälkeen erityisesti Esa A ilmaisi tyytymättömyytensä kanssa-asukkaidensa käytökseen. Muutenkin talossa viljelty pieruhuumori on ollut tänään tapetilla, ja esimerkiksi Ason mukaan BB-Sami on Sarannan lähdön jälkeen alkanut haista aikaisempaa rohkeammin myös muiden asukkaiden seurassa. Alati lisääntyvä pieruhuumori on kuitenkin hiljalleen alkanut käydä Esa A:n hermoille. Hän kertoi tuntemuksistaan Antin kanssa käymässään keskustelussa.

– Pieruhuumoria on viljelty jonkin verran. Ehkä on lähestytty pistettä, jossa toisto on ylitetty jokin aika sitten. Se, mitä pieruhuumorilla on annettavaa, on jossain määrin nähty jo, BB-Esa A totesi tuttuun lakonisen asialliseen tyyliinsä.

Antti myönsi puolestaan olevansa myös pieruhuumorin ystävä siinä missä muidenkin huumorin alalajien.

– Ehkä pieruhuumori menee siinä rajalla, se saattaa joitakin loukata hajullisesti. Sovelias viljely asian suhteen olisi hyvä. Silmiä ei vielä ole ruvennut kirvelemään, Esa jatkoi.

Hieman syvällisemmissä keskusteluissa on tänään ollut muiden muassa sukupuolet ja niiden hyvät ja huonot puolet. Pohdinnoissa oli muiden muassa millaista olisi elää puolet elämästään naisena ja puolet miehenä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.