Big Brother -talon eilisissä juhlissa BB-Dana sai viimein avauduttua henkilökohtaisista ongelmistaan, kun hän purskahti itkuun ruokapöydässä kesken illan. Ensin hän sai kertoa ongelmistaan Samille, joka yritti parhaansa mukaan lohduttaa neitokaista.
Dana ei kuitenkaan suostunut kertomaan Samille miksi loppujen lopuksi itki. Hetken tauon jälkeen Dana purskahti uudelleen itkuun kylpyhuoneessa, jossa BB-Esa A riensi vuorostaan lohduttamaan neitokaista. Vessan lattialla istuen vuolaasti itkevä Dana kertoi viimein minkä traagisen tapahtuman takia hän oli murtunut.
- Mä en pysty käsittelemään sitä. Sitä asiaa kun sä kysyit, et miksi mä join mun synttäripäivänä niin paljon. Mun isä kuoli mun synttäripäivänä. Mä en pysty käsittelemään sitä, koska mun isi kuoli mun synttäripäivänä. Siksi mä en ole viiteen vuoteen viettänyt mun synttäripäivää. Mä ajattelin, että nyt kun mä oon täällä talossa, että mä olisin voinut unohtaa sen. Mä en voi antaa anteeksi itselleni. Aina kun mä juon niin mä ajattelen vain sitä yhtä asiaa, Dana kertoi kyyneleiden lomasta.
- Mä en pysty unohtamaan sitä koskaan. Mä en koskaan itkenyt sen hautajaisissa, enkä mä itkenyt kun mä sain tietää siitä. Vasta kun mä muutin yksin asumaan niin mä ymmärsin sen. Koska mun isi kuoli mun syntymäpäivänäni, mä en pysty ikinä antamaan sitä itselleni anteeksi. Miksi se sai sen sydänkohtauksen juuri silloin? Miksi se oli just silloin samana päivänä 10.10.? Ei se mikään sattuma ollut mun mielestä. Miten se voi olla noin todennäköistä?
- Mä en tajua, miten just sinä päivänä se kuolee? Mä ajattelen, että onko se mun vika? Mä oon muuttanut pois Ranskaan ja Jenkkeihin koska mä en ole pystynyt käsittelemään asiaa ja ettei äidin tarvinnut murehtia mun ongelmista. Sen takia mä vaan näyttelen täällä, kun mä en pysty pistämään omia tunteitani peliin kun ne on niin syvällä, Dana jatkoi.
Esa sai rauhoiteltua Danan, joka itki vielä yli tunnin ajan keskustellessaan miehen kanssa omista tuntemuksistaan ja perhesuhteistaan. Dana totesi myös, että kaikki Big Brother -talossa sanottu menee “ulos välittömästi”. Hän halusi siitä huolimatta kertoa tarinansa Esalle. Tämän jälkeen Esa kertoi oman isänsä kuolemasta, joka oli hyvin lähellä Danan kertomusta. Hänen isänsä menehtyi nimittäin samalla viikolla Esan syntymäpäivien kanssa, joten Esakaan ei ole sen koommin viettänyt syntymäpäiviään.
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken.
» Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää