Suositussa Twilight-elokuvassa miespääosaa näytellyt Robert Pattinson on noussut teinisuosikiksi, mutta hänen roolisuorituksensa elokuvassa sai kovasti kritiikkiä ammattilaisilta. Nyt on selvinnyt, että hänen uransa ensimmäinen rooli leikattiin aikoinaan kokonaan pois lopullisesta elokuvasta.
Pattinson oli nimittäin kiinnitetty sivuosaan vuonna 2004 ensi-iltansa saaneeseen Vanity Fair -nimiseen draamaelokuvaan, jonka päätähtenä oli Reese Witherspoon. Lopullisessa elokuvassa Pattinsonia ei kuitenkaan nähdä, sillä kaikki hänen roolisuorituksensa päätyivät lopulta leikkaamon lattialle, Vanity Fair -lehti uutisoi.
Robert huomasi asian vasta elokuvan nähdessään, sillä tuotantoyhtiö ei ilmoittanut siitä hänelle etukäteen.
- Tom Sturridge ja minä olimme samoissa kohtauksissa ja se oli meille molemmille ensimmäinen elokuvarooli. Menimme katsomaan elokuvaa sen ennakkonäytökseen ja se oli molempien mielestä vitsi, koska emme kumpikaan tienneet mitä teimme. Me niin kuin näyttelimme tai jotain. Näimme Tomin kohtauksen ja ajattelimme sen olevan aika hyvä, Robert Pattinson kertoi Vanity Fair -lehdelle.
Lopulta Pattinson huomasi, että hänen kohtauksiaan ei ollut lainkaan mukana elokuvassa, vaan ne oli leikattu pois.
- Istuin siellä ja olin vain että “Hmmmmm…..” Kukaan ei ollut kertonut, että minut oli leikattu pois, Pattinson muisteli.
Hänen mukaansa asia kääntyi kuitenkin lopulta positiiviseksi, sillä leffan ohjaaja tunsi myöntätuntoa ja kutsui Pattinsonin myöhemmin mukaan Harry Potter -elokuvan koe-esiintymiseen. Sen kautta Robert sai sivuroolin Cedric Diggoryn hahmona.
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä.
» Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää