Big Brother -talossa asukkaat valmistautuvat jo henkisesti tuotantokauden viimeiseen häätölähetykseen. Tällä viikolla kaikki ovat häätöäänestyksessä ja neljä häädetään. Lisäksi taloon viikko sitten salatehtävää suorittamaan tullut BB-Tuija poistuu talosta.
Tuija on joutunut viikon ajan vakuuttamaan asukkaille, että hänet on äänestetty takaisin taloon ja että hän on siten automaattisesti mukana finaalissa. Lisäksi hän ja Isoveli ovat huijanneet, että Tuija saa valita yhden asukkaan suoraan finaaliin. Asukkaat ovat nielleet huijauksen hyvin, mutta jonkin verran epäilyjä on viikon aikana ilmennyt.
Tänään Tuija meikkasi tavoistaan poiketen heti aamulla kunnon juhlameikin. Tämä ehostaminen sai Sampon epäilemään Tuijan tarinaa.
- Onks mulla nyt sellainen tarpeeksi kaunis meikki? Tuija tiedusteli ensin naisilta.
- Tiätsä mitä me ehdotettiin Tuijalle? Että sillä vois olla pokkaa istua täällä illalla verkkarit jalassa, kun ei se ole kummiskaan tänään mihinkään lähdössä, BB-Aso totesi.
- Vai lähteekö? Tuija saattaa tietää jotain, kun miksi se muuten olisi laittanut noin hirveet meikit päälle, Sampo epäili Tuijaa.
Toni ei kuitenkaan uskonut Sampoa, vaan epäili Tuijan olevan ainoastaan epävarma omasta kohtalostaan illan lähetyksessä.
- Mä en usko että se tietää, mutta että sillä on itselläkin se pelko, että se voi ehkä joutua lähtemään. Et se ei ole varma siitä, Toni vastasi.
Tämän jälkeen makoilu makuuhuoneen sängyssä jatkui ja keskustelu siirtyi Sampon kommentteihin aasialaisista naisista. Danan mukaan mies oli haukkunut aasialaisia rumiksi, mutta Sampo oli asiasta eri mieltä. Pian Tuija syyttikin jo Asoa Kätlinin seksuaalisesta ahdistelusta.
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion.
» Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa.
» Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle.
» Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut.
» Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli.
» Lue lisää
Maailmalta löytyy miljoonittain ihmisiä, jotka eivät sairautensa tai vammansa vuoksi näytä samalta kuin muut kanssaihmiset. Aika ajoin tulee kuitenkin eteen myös tapauksia, jotka ihmetyttävät myös tutkijoita. Nyt sellainen perhe on löytynyt Intiasta.
» Lue lisää
Näyttelijäkaunotar Emma Stone on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa Hollywoodissa. Superbad-leffassa läpimurtonsa tehnyt Emma Stone nähtiin taannoin myös Zombieland ja Easy A -elokuvien tähtenä, ja tammikuussa hänet äänestettiin vuoden 2012 kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi.
» Lue lisää
Yleisradion järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu on uusi musiikkikilpailu, jossa etsitään parasta omaa biisiä ja esitystä. Realitysarjassa seurataan artistien matkaa isolle lavalle, UMK finaaliin Helsingin jäähalliin 25. helmikuuta.
» Lue lisää
Suomalaiset turistit osaavat nykyisin olla varsin hyvin varuillaan pankki- ja luottokorttiensa kanssa ulkomailla. Kuitenkin myös kotimaassa on varovaisuus paikallaan, kuten tällä viikolla julki tullut huijaussarja osoittaa.
» Lue lisää
Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Nyt timmi kaunotar ihastuttaa myös eteläisessä naapurimaassamme.
» Lue lisää